Uutinen - 18.12.2015 klo 09.15

Uusi yritys saada työehtosopimus elokuvateattereille

Elokuvateatterialalla menee hyvin, mutta voimassa olevaa työehtosopimusta ei ole. Kuva: iStockphoto

Elokuvateatterialalla menee hyvin, mutta voimassa olevaa työehtosopimusta ei ole. Kuva: iStockphoto

Elokuvateatteriala on ollut yli puoli vuotta ilman työehtosopimusta.Työvuoroluetteloiden tekeminen on edelleen suurin kiistakysymys. Perjantaina neuvottelut jatkuvat.

Samoihin aikoihin kun Star Wars -hypetys on kuumimmillaan, elokuvateatterien työntekijät paiskivat hommia ilman voimassa olevaa työehtosopimusta. Työehtosopimus päättyi viime vappuna. Toukokuun puolessa välissä neuvottelut keskeytyivät, koska työnantajajärjestö Palta ei suostunut siihen, että työehtosopimuksessa olisi pakottava määräys työvuoroluetteloiden tekemisestä. Syksyn aikana neuvotteluja on jatkettu ja tänään perjantaina PAM ja Palta palaavat taas neuvottelupöytään.

– Työntekijät kyselevät mikä tässä kestää. Tunnelma on turhautunut ja epätietoinen, Finnkinossa työskentelevä Ruut Kosonen kuvailee. Hän on myös alan sopimuslautakunnan jäsen.

Elokuvateatteriala on siinä mielessä harvinaisuus, että se on ainoita aloja, joissa työvuoroluettelosta ei ole sovittu. Alan suurin toimija, Finnkino, käyttää jo työvuorosuunnittelua.

– Miksi työvuoroluetteloiden tekemistä ei voi virallistaa, jos se on jo alan suurimmalla firmalla käytössä? Kosonen ihmettelee.

Hänen mukaansa se on jo käytännössä todistettu, että työvuorojen suunnittelu on täysin mahdollista, vaikka elokuvaohjelmisto muuttuukin viikoittain.

Finnkinon leivissä on noin 360 työntekijää, joista suurin osa työskentelee elokuvateattereissa. Kaiken kaikkiaan elokuvateattereiden työehtosopimuksen piirissä on noin 650 työntekijää. Pienempien elokuvateattereiden työntekijöille työvuoroluetteloiden pakollisuus toisi turvaa ja mahdollisuutta suunnitella elämänsä. Työnantajajärjestöllä Paltalla ja PAMilla on monia muita yhteisiä työehtosopimuksia, joissa on määräys työvuoroluetteloista.

”Palkka ei vastaa työn vaatimaa monipuolista osaamista”

Toinen kiistakysymys on ollut palkankorotus. Vaikka elokuvateatteriala ei ole mukana työllisyys- ja kasvusopimuksessa, palkankorotustavoite on sen mukainen, eli 0,4 %. Näin siitä huolimatta, että elokuvateatterityöntekijöiden palkka on palvelualojen matalimpia: 8,40 euroa tunnilta. Alalla menee hyvin, ja esimerkiksi Suomen Filmikamari on povannut, että on tulossa ennätysvuosi: Elokuvateattereissa uskotaan käyvän tänä vuonna 8,5 miljoonaa katsojaa.

– Palkka ei enää vastaa laisinkaan työn vaatimaa monipuolista osaamista, Kosonen toteaa.

– Emme paljoa vaadi, ja silti se ei onnistu. Se ärsyttää ehkä eniten, hän jatkaa.

Ala ei ole kuitenkaan ollut mikään villi länsi, vaikka voimassa olevaa työehtosopimusta ei ole ollut. Työehtosopimuksilla on jälkisuoja, eli vanhan sopimuksen työehdot pysyvät voimassa työntekijöiden turvana määräajan, vaikka uutta sopimusta ei ole.

 

 

Teksti: Jonna Söderqvist

 

Uusimmat

Suosituimmat