Artikkeli - 03.06.2019 klo 11.03
Liittokokous

Untuvikkona liittokokoukseen– Pirkko Eronen tulee odottavin mielin PAMin jättitapahtumaan

Pirkko Eronen tulee Helsinkiin liittokokoukseen Savonlinnasta, jossa työskentelee määräaikaisena Olavinlinnan museokaupassa. Kuva: Sirpa Piirto

Pirkko Eronen tulee Helsinkiin liittokokoukseen Savonlinnasta, jossa työskentelee määräaikaisena Olavinlinnan museokaupassa. Kuva: Sirpa Piirto

”Tunnelmat ovat odottavat, innostuneet, jännätkin”, Pirkko Eronen kertoo ennen kuin hän tulee Helsinkiin muun muassa valitsemaan PAMille uutta puheenjohtajaa. Liittokokous alkaa huomenna tiistaina.

Untuvikkona liittokokoukseen, esittäytyy Pirkko Eronen muille kokousedustajille heidän omalla sivustollaan. Hän saapuu Helsingin Messukeskuksen isoon kokoukseen Savonlinnasta. Niin ensikertalainen liittokokousedustaja kuin Eronen onkin, hänellä on pitkä kokemus palvelualojen töistä.

Erosella on työelämää takana kohta 40 vuotta, josta pisimpään kylpylän respassa ja myyntipalvelussa. Voisi ajatella, että pitkä elämänkokemus on hyväksi myös liiton tulevia painopisteitä punnitessa. Liittokokous päättää muun muassa tavoiteohjelmasta, joissa yhtenä osa-alueena on Erosenkin hyvin tuntema digitalisaatio.

”Teknologinen kehitys töissäni on ollut huikea!”, Eronen sanoo, ja kuvaa pikapikaa muutoksen reikäkorteista hotellien varaamoihin.

Liitto haluaa vaikuttaa siihen, että jos kohta jotkut tehtävät katoavatkin, niin henkilökohtainen palvelu lisääntyisi. Eronen on lakoninen. Hän sanoo, että asiakkaat tekevät itse ne työt, joita palvelutyöntekijät aiemmin.

”Tuhannen dollarin kysymys on, mitä ne uudet syntyvät työt ovat–kenelläpä olisi kristallipallo? ”

Osa-aikaisen ansiot ja työehdot turvattava

Eronen on ollut viimeiset kahdeksan vuotta pätkätyöntekijänä matkailun ja kulttuurin saralla. Tuntityöt ja hyppyvuorot ovat tulleet tutuiksi, samoin kuin vakituisen työn etsintä.

”Ymmärrän hyvin osa-aikaisia ammattilaisiamme”, hän kertoo.

Nyt työnhaussa on onnistanut, sillä meneillään on neljän kuukauden pesti kokoaikatöissä Olavinlinnan museokaupassa ja lipunmyynnissä. Hänellä on heti vastaus valmiina kysymykseen, mitä liiton pitäisi seuraavien neljän vuoden aikana eniten painottaa:

Pirkko Eronen nauttii tämän kesäkauden työstään Olavinlinnassa. Kuva: Sirpa Piirto

”PAMin tulisi turvata osa-aikaisten työehdot ja ansiot. Liiton tulisi vakuuttaa työnantajat, että vakiintuneilla töillä saadaan sitoutuneita, ammattitaitoisia työntekijöitä, eikä työvoimaa tarvitsisi erikseen haalia.”

Se, mihin asioihin liittokokous päättää tulevien vuosien pelimerkit asettaa, nähdään tämän viikon aikana. 

Pirkko Eronen kertoo loppuviikosta kokemuksensa kokouksesta.

Liittokokous

– Kokous Helsingin Messukeskuksessa alkaa tiistaina ja kestää perjantaihin.

– 373 vaaleilla valittua kokousedustajaa, joista ensikertalaisia on yli puolet.

– Hyväksyy muun muassa tavoiteohjelman ja valitsee liiton uuden puheenjohtajan sekä valtuuston ja hallituksen jäsenet.

– Kokoontuu neljän vuoden välein.

 

 

Teksti: Marja Ikkala

 

Uusimmat

Suosituimmat