Uutinen - 09.03.2020 klo 09.45
Luottamushenkilö

Tavoitteena mukava ja turvallinen työpaikka

Työsuojelu on paljolti ennaltaehkäisevää työtä, ja Koivunen Oy:n varastotyöntekijöiden työsuojeluvaltuutettu Semih Sahin tekee säännöllisesti kierroksia työpaikalla, jonka yhteydessä hän keskustelee työkavereiden kanssa ajankohtaisista asioista. Kuva: Emilia Kangasluoma.

Työsuojelu on paljolti ennaltaehkäisevää työtä, ja Koivunen Oy:n varastotyöntekijöiden työsuojeluvaltuutettu Semih Sahin tekee säännöllisesti kierroksia työpaikalla, jonka yhteydessä hän keskustelee työkavereiden kanssa ajankohtaisista asioista. Kuva: Emilia Kangasluoma.

Semih Sahin valittiin tukkukauppa Koivunen Oy:n varastotyöntekijöiden työsuojeluvaltuutetuksi uudelle kaksivuotiskaudelle. Sen lisäksi hänestä tuli myös uusi varaluottamusmies. Sahin on innoissaan siitä, että hänelllä on mahdollisuus parantaa työntekijöiden arkea.

Työsuojeluvaltuutettu edustaa työntekijöitä turvallisuutta, hyvinvointia ja työterveellisyyttä koskevissa asioissa. Semih Sahin aloitti tammikuussa toisen kautensa varastotyöntekijöiden työsuojeluvaltuutettuna Koivunen Oy:ssä, joka on helsinkiläinen tukkukauppa. Se myy muun muassa auton varaosia, työkaluja ja rakennustarvikkeita. Työntekijöitä yrityksessä on noin kolme sataa.

”Tehtävääni kuuluu valvoa, että työsuojeluun ja turvallisuuteen liittyviä asioita hoidetaan lain mukaan. Yhteistyökumppanimme Terveystalo hoitaa taas henkilöstön terveyteen liittyvät asiat”, hän valottaa. 

Sahinin mukaan tärkeää on pyrkiä ennaltaehkäisemään työtapaturmia ja varmistamaan, että työympäristö on turvallinen kaikille työntekijöille. 

”Jos puutteita ilmenee, ne pitää korjata niin, ettei niistä synny vahinkoa kenellekään”, Sahin sanoo.

Työsuojeluasiat hoidetaan Sahinin mielestä hyvin hänen työpaikallaan, ja hän iloitsee siitä. 

Työtapaturma on äkillinen, odottamaton, ulkoisten tekijöiden aiheuttama ja työntekijän loukkaantumiseen johtava tapahtuma työssä. Työtapaturmana pidetään tapaturmaa, joka on sattunut omaan työpaikkaan kuuluvalla alueella, matkalla kotoa työhön ja päinvastoin tai työnantajan määräämän työ- tai asiointimatkan aikana.
Lue lisää täältä

”Meillä työtapapaturmien määrä on lähes nollan tasolla. Olemme pystyneet välttymään vakavilta tapaturmilta hyvin. Vaikka lieviä työtapaturmia, kuten käsien ja sormien satuttamista esiintyy, ne ovat kuitenkin harvinaisia”, hän toteaa.

Työhyvinvointiin on Koivunen Oy:ssä panostettu myös työnantajan suunnalta muun muassa järjestämällä henkilöstölle erilaisia tapahtumia, millä lisätään viihtyvyyttä ja luodaan avoin keskusteluilmapiiri. Ilon- ja hauskanpidolla voi parantaa monet asiat. Tässä myös luottamusmies on ollut aktiivinen.

”Yhteiset tilaisuudet toimivat hyvänä keinona estää esimerkiksi kiusaamista työpaikalla. Jutellaan asioista ja pyritään rauhaan”, Sahin kertoo.  

Mitään pomminvarmaa vinkkiä ei löydy työsuojeluvaltuutetun työhön, mutta Sahin uskoo vahvasti siihen, että hänen pitkä kokemus on ollut eduksi. 

”Olen työskennellyt 23 vuotta työnantajani leivissä, ja sinä aikana työpaikka ja työntekijät ovat tulleet hyvin tutuiksi. Tämän tehtävän myötä olen tietysti tutustunut tarvittaviin lakipykäliin. Työsuojelutoimikunnan tarjoamalla osaamisella on iso merkitys, kun yritetään yhdessä ratkaista asioita”, Sahin sanoo.  

Työsuojeluvaltuutetun tukena toimii työsuojelutoimikunta. Ennen työsuojelutoimikunnan kokousta työntekijöillä on mahdollisuus esittää asioita kokouksen käsittelyyn. 

”Työpaikalla on laatikko, mihin voi tiputtaa ideoita ja ilmoituksia toimikunnan kokoukseen halutessaan myös nimettömänä. Joka viikko kierrän työpaikalla ja juttelen työntekijöiden kanssa. He voivat esittää kysymyksiä, ja kerään ehdotuksia, jotka otetaan esiin kokouksessa. Puutteista ilmoitetaan työnantajalle”.    

Sahin muistuttaa, että luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu on myös hyvä työpari niin työoloihin liittyvien asioiden kuin työntekijöiden oikeuksienkin pohtimiseen työpaikalla. 

Hyvä työsuojeluvaltuutettu on Sahinin mielestä aktiivinen ja ottaa asioita hoidettavakseen. Nimekkeellä ei pönkötetä mainetta, vaan tehdään oikeasti hyviä asioita työpaikalla.

”On hyvä olla antaumuksella mukana, mutta on myös osattava tarkkailla ympäristöä. Tässä tehtävässä sosiaalisuus ja positiivinen asenne ovat eduksi. Kaikkia pitää kohdella oikeudenmukaisesti ja sinun pitää myös tutustua lakiin”, hän painottaa.

”Lähdin ehdolle syksyn luottamushenkilövaaleissa juuri sen takia, kun halusin olla mukana vaikuttamassa työpaikan asioihin myönteisellä tavalla.” 

Arjessa Sahin kohtaa hyvin konkreettisia työoloihin ja työturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä, jotka vaihtelevat laidasta laitaan. 

”Kyse voi olla esimerkiksi lämmön tai ilmanvaihdon sääntelystä kiinteistöhuollon kanssa”, hän luettelee. 

Tiedot ja taidot tehtävään karttuivat PAMin luottamusmieskurssilla. Siitä Sahin antaa hyvät pisteet ja suosittelee sitä myös muille luottamushenkilöuransa alussa oleville. 

Hän muistuttaa, että työelämässä myös ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden ääni pitäisi tulla kuuluviin ja heitä olisi hyvä rohkaista vastuutehtäviin siinä missä muitakin työpaikoilla. 

”Jos luottamustehtävä kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti tutustua siihen lähemmin”, Sahin kannustaa.

Uutinen on päivitetty 16.3.2020 klo 11.00: Uutinen on tarkennettu tiedolla, että Sahin edustaa  luottamustehtävässään varastotyöntekijöitä Koivusella.  

Sinustako työsuojeluvaltuutettu?

Jos työpaikallasi ei ole työsuojeluvaltuutettua entuudestaan, työntekijät voivat valita joukostaan työsuojeluvaltuutetun edustamaan työntekijöitä. Olisitko sinä uusi työsuojeluvaltuutettu? 

Työsuojeluvaltuutettu on lain mukaan valittava työpaikoille, joilla työskentelee säännöllisesti yli 10 työntekijää, mutta pienemmilläkin työpaikoilla on oikeus valita luottamushenkilö, jos työntekijät niin haluavat. Työsuojeluvaalit-sivulta löydät työsuojeluvaltuutetun valintaan liittyvät ohjeet ja muuta materiaalia.

PAM tarjoaa myös työsuojeluvaltuutetuille koulutusta tehtävään. Lisätietoa koulutuksista saat täältä.  

 

 

Teksti: Marie Sandberg-Chibani

 

Uusimmat

Suosituimmat