Uutinen - 07.12.2015 klo 14.36

Siivoojat esiin!

Puhtauspäivä on yksi keino kohentaa siivousalan mainetta työnantajana. Kuva: iStockphoto.

Puhtauspäivä on yksi keino kohentaa siivousalan mainetta työnantajana. Kuva: iStockphoto.

Mitä jos siivoojia ei olisi? Sitä kysytään tänään Puhtauspäivänä.

Miltä päiväkodissa näyttäisi, jos siellä ei siivottaisi? Näin kysyttiin tänään klaukkalalaisessa päiväkodissa.

Niin, mitä jos siivoojia ei olisi?

Tänään on vietetty Puhtauspäivää, jonka idea on nostaa näkymätön ammattiryhmä näkyviin. Puhtauspäivänä ihmisten toivotaan kiittävän oman opiskelu- tai työpaikan siivoojaa. Näin on tehtykin, sen näkee vaikkapa Facebookissa. Avainsana sosiaalisessa mediassa on #kiitäsiivoojaa.

Teemapäivästä on tulossa yhteispohjoismainen. Suomessa sitä vietetään tänään ensimmäistä kertaa, ja Ruotsi tulee mukaan ensi vuonna. Norjassa on vietetty Siivoojan päivää jo vuodesta 2001. Perinne lähti siellä Ullevålin sairaalasta, jonka johto päätti huomioida siivoojansa erityisellä tilaisuudella.

Teemapäivän takana on joukko eri puolilla maata toimivia siivousteknisiä yhdistyksiä, jotka yhdessä muodostavan SSTL Puhtausala ry:n.

Tutkimus: vapaus plussaa

Siivoojat itse pitävät tuoreen tutkimuksen mukaan tärkeänä sitä, että heillä on vapaus vaikuttaa omaan työhön ja työtapoihin. He arvostavat valmentavaa otetta esimiestyössä. Asiaa on tutkinut Filosofian Akatemia. Sen edustajat ovat tavanneet tänä vuonna satoja siivoojia ja heidän esimiehiään erilaisista organisaatioista ympäri Suomen. Tehtävänä oli selvittää, mikä tekee puhtausalan ammattilaisten työstä mielekästä ja mikä heikentää työmotivaatiota.

Joukko alan organisaatioita on sitoutunut hankkeeseen, jolla yritetään saada alaa vetovoimaiseksi. Hanke on nimeltään Kohti kutsumuksellista puhtausalaa, ja suurista yrityksistä siinä ovat mukana muun muassa ISS Palvelut, Lassila&Tikanoja ja SOL Palvelut.

- Esimiehellä on puhtausalallakin avainrooli työn mielekkyyden kokemisessa, ja haluamme tehdä puhtausalasta valmentavan esimiestyön pioneerin, sanoo kertoo SSTL Puhtausala ry:n toiminnanjohtaja Harri Piiparinen.

Viime vuoden keväällä käynnistetty Kohti kutsumuksellista siivousalaa -hanke on osa valtakunnallista Työelämä2020-projektia.

 

 

Teksti: Tiina Ritala

 

Uusimmat

Suosituimmat