Uutinen - 10.02.2017 klo 12.25

Scandic valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi suurten sarjassa

Aamiaisella Scandic-hotellissa. Ketju on perustettu 1960-luvulla Ruotsissa. Kuva: Scandic

Aamiaisella Scandic-hotellissa. Ketju on perustettu 1960-luvulla Ruotsissa. Kuva: Scandic

Hotelliketju Scandic sijoittui ykköseksi kisassa Suomen parhaista työpaikoista. Scandic oli mukana suurten yritysten sarjassa. Pääluottamusmies Timo Neuvosen mielestä sijoitus ei tullut turhasta.

Yksityiset palvelualat menestyivät muutenkin hyvin Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksen suurten yritysten sarjassa. Toiseksi sijoittui eläintarvikeketju Musti ja Mirri, neljänneksi McDonald´s –ketju ja viidenneksi ravintolaketju Antel.

Scandic on pohjoismaiden suurin hotelliketju, jolla on Suomessa 900 työntekijää ja 27 hotellia. Scandicin ja Hiltonin alueellinen pääluottamusmies Timo Neuvonen kokee, että ykkössija tuli aivan ansaitusti. Hän allekirjoittaa Scandic Suomen henkilöstöjohtajan Riikka Mattilan arvion siitä, että yrityksessä tunnetaan yhteiset arvot ja niitä toteutetaan kaikilla tasoilla.

Yrityksessä noudatetaan tarkasti lainsäädäntöä ja työehtosopimusta, eikä vaikkapa työtunteja merkitä epämääräisesti ruutuvihkoihin.

– Noudatamme kiiltävien pöytien ääressä tehtyjä sopimuksia, Neuvonen sanoo.

– Henkilöstöä kuunnellaan herkällä korvalla. Aina on kuitenkin parantamisen varaa, emme ole täydellisiä.

Yrityksiä rankattiin pisteytyksellä, josta 2/3 koostui työntekijöiden kokemuksista ja 1/3 johtamiskäytäntöjen asiantuntija-arvioista.

Great Place to Workin toimitusjohtaja Katriina Grönqvist kertoo, että pääsääntöisesti kysely meni yritysten koko henkilökunnalle, niin vakituisille kuin vuokratyöntekijöille. Näin oli myös Scandicin kohdalla.

– Henkilöstön kokemukset kerättiin niin, että kyselyssä esitettiin 58 positiivista väittämää. Työntekijät vastasivat, toteutuvatko väitteet heidän arjessaan, Grönqvist sanoo.
Suurten, yli 500 työntekijän sarjassa oli kaikkiaan mukana 21 yritystä. Koko kisassa tutkittiin 151 organisaatiota kolmessa sarjassa. Parhaat työpaikat valittiin nyt 15. kerran.

 

 

Teksti: Marja Ikkala

 

Uusimmat

Suosituimmat