Uutinen - 30.03.2020 klo 15.01
Lainsäädäntö

Ravintolat suljetaan asiakkailta toukokuun loppuun- ulosmyynti ja henkilöstöravintolat sallitaan

Ravintolat suljetaan asiakkailta toukokuun loppuun saakka tarkoituksena estää koronaviruksen leviäminen.

Valtioneuvosto on maanantaina 30.3. hyväksynyt ravintoloiden sulkemista koskevan esityksen, joka sulkee ravintolat asiakkailta koronviruksen leviämisen estämiseksi.  Tiistaina 31. maaliskuuta hallitus antoi asetuksen, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeitten toimintaa koko maassa.  Valtioneuvoston mukaan ravitsemisliikkeitten pitää olla suljettuna tämän viikon lauantaista 4.4. alkaen. Rajoitukset ovat voimassa toukokuun loppuun. 

Rajoitukset purettaisiin tarvittaessa eri puolilla maata eri tahtiin ennen asetuksen voimassaolon päättymistä.

Vielä hallitus toimittaa asetuksen jälkikarkastukseen eduskuntaan. Eduskunnan on määrä päättää asetuksen voimassaolosta perjantaina. Eduskunta ei voi enää muuttaa sen sisältöä. Lain ensimmäinen ja toinen käsittely olivat jo viime viikolla.  Presidentti on vahvistanut majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikaisen muuttamisen.

Ravitsemisliikkeet eivät saa tarjoilla tuotteita asiakkaille tiloissaan. Tavoitteena on sulkea kokonaan ravintoloiden, yökerhojen, anniskeluravintoloiden ja kahviloiden toiminta asiakkailta. Säännös koskee myös ravitsemisliikkeeseen kytkettyjä tiloja,  esimerkiksi terasseja ja muita ulkotiloja. 

Tuotteiden ulosmyynti asiakkaille on kuitenkin sallittua. Eli ravintolat voivat myydä take away -aterioita, joita asiakkaat hakevat tai joita kuljetetaan asiakkaille.  Henkilöstöravintoloita tai esimerkiksi oppilaitosten ruokaloita, jotka eivät ole auki yleisölle, lakimuutos ei koske.

Ravintola-ala työllistää yli 10 300 ravitsemisliikkeessä yli 50 000 työntekijää.

Uutista päivitetty 30.3.2020 klo 20.45.  Maan hallitus antaa 31.3.2020 eduskunnalle lakia täydentävän asetuksen ravintoloiden sulkemisesta.  Eduskunta arvioi koko maata koskevan asetuksen ennen sen voimaantuloa.

Uutista päivitetty 31.3. kl 18:33 asetuksen tiedoilla.

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat