Uutinen - 25.05.2018 klo 13.00
Työmarkkinat

PAMin Jaana Ylitalo: Pohjoismaisessa työmarkkinamallissa on voimaa – sitä ei saa romuttaa

Jaana Ylitalo nosti puheessaan esille myös sen, että digitalisaatio, robotisaatio ja erilaisten rakenteiden uudistamiset muuttavat työtä kaikilla toimialoilla.

Jaana Ylitalo nosti puheessaan esille myös sen, että digitalisaatio, robotisaatio ja erilaisten rakenteiden uudistamiset muuttavat työtä kaikilla toimialoilla.

Ruotsin Kiinteistötyöntekijöiden liittokokouksessa puheen pitänyt PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo painotti palkansaajien keskinäistä solidaarisuutta vastavoimana työnantajapuolen ja poliittisen oikeiston pyrkimyksille romuttaa työmarkkinamalli.

Ay-liikkeen pohjoismaisella yhteistyöllä on pitkät perinteet. Siivous- ja kiinteistöpalvelualoilla toimivan Ruotsin Kiinteistötyöntekijöiden liiton – Fastighetsanställdas förbundetin - panostus kaikilla palkansaajien yhteistyöfoorumeilla sekä Pohjoismaissa että Euroopassa on huippuluokkaa. PAMin edunvalvontajajohtaja Jaana Ylitalo piti puheen Tukholmassa 25.5. järjestetyssä liittokokouksessa, jossa hän korosti pohjoismaisen yhteistyön tärkeyttä.

”Yhteistyön myötä Palvelualojen ammattiliitto PAM ry on saanut mahdollisuuden vaihtaa tietoa sekä kiinteistötyöntekijöiden liiton toiminnasta, että sen edunvalvonnan sisällöistä. Samalla sisarliitto on tarjonnut PAMille ikkunan ruotsalaiseen työmarkkinajärjestelmään, jota voi monella tapaa pitää yhtenä maailman parhaista”, Ylitalo totesi avauksessaan.

Työntekijöiden ääni kuuluviin vaaleissa
Ylitalo peilaili tulevia vaaleja liittonäkökulmasta. Ruotsissa pidetään syyskuussa 2018 valtiopäivävaalit, jossa vaalien yhdeksi isoksi teemaksi näyttää nousevan maahanmuutto, kuten kävi myös Suomessa viime vaaleissa. Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö LO:n tavoitteistossa esillä ovat eläkeuudistus sekä hyvinvoinnin takaaminen pienissä kunnissa. Turvallisempaa työelämää LO rakentaisi investoimalla infraan ja toisaalta mm. panostamalla koulutukseen ja vakituisiin, kokonaisiin, toimeentulon takaaviin työsuhteisiin.

”Tavoitteet kuulostavat erittäin oikeilta. Vastaavia teemoja nousee myös suomalaisen palkansaajaliikkeen agendalle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa”, Ylitalo jatkoi vaalien pohtimista.

”Vaaleissa ja niiden jälkeisessä elämässä on siten kyse edelleen mitä suuremmassa määrin arvovalinnoista. Tästä ay-liikkeen on uskallettava pitää ääntä. Sen tulee käyttää resursseja siihen, että sen jäsenet tulevat vaaleissa kuulluiksi. Siksi tervehdin ilolla sitä, että te olette Ruotsissa päättäneet näin tehdä. Meidän on Suomessa toimittava samoin”, Ylitalo lupasi.

Edunvalvontajohtaja nosti myös PAMin työehtosopimuskierroksen esille puheessaan. Lähtökohdat neuvotteluille olivat Ylitalon mukaan erikoiset.
”Tulevilla sopimuskierroksilla olemme tiivistämässä rivejämme SAK:laisessa liittoperheessä ja toivottavasti laajemminkin palkansaajaliikkeessä. Tässäkin katse kääntyy Ruotsiin. Meidän kannaltamme on järkevää rakentaa samankaltainen yhteistyön malli, kuin millä LO ja sen jäsenliitot sekä valmistautuvat neuvotteluihin, että tukevat toisiaan neuvotteluiden aikana. Vaikka mikään järjestelmä ei ole täydellinen, on palkansaajien keskinäinen solidaarisuus se voima ja mahti, jolla voimme estää työnantajapuolen ja poliittisen oikeiston pyrkimykset romuttaa pohjoismainen työmarkkinamalli, Ylitalo toi esille.

Suurta muutosta ilmassa palvelualoilla
Ylitalo nosti puheessaan esille myös sen, että digitalisaatio, robotisaatio ja erilaisten rakenteiden uudistamiset muuttavat työtä kaikilla toimialoilla.
”Jatkossakin ihminen tekee työn – tavalla tai toisella. Palvelualat työntekijöineen ovat tottuneet kohtaamaan muutoksia. Muutokseen sisältyy myös valtava määrä mahdollisuuksia. Kuten LO:n vaalitavoitteissakin on todettu, pystymme parhaiten vastaamaan muutoksiin pitämällä huolta kansalaisten kyvyistä, halusta ja mahdollisuuksista oppia uutta”.

Työn murros herättää kuitenkin huolenaiheita.
”Kiinteistöpalvelualalla, kuten monella muulla alalla, tarjotaan työtä yhä enenevässä määrin alustojen kautta. Työn tekijän kannalta on kuitenkin vielä monin paikoin epäselvää, onko kyseessä työsuhde vaiko tehdäänkö työtä yrittäjästatuksella. Sekä työelämää että sosiaaliturvaa koskeva lainsäädäntö on tässä suhteessa vielä sekä EU-tasolla että kansallisesti aivan liian puutteellista. Tämän korjaamiseksi on ryhdyttävä toimeen viipymättä”, hän totesi.

Ylitalon mukaan muutos on huomioitava myös ammattiliittojen toiminnassa.
”Meidän on kyettävä kehittämään palveluamme niin, että se vastaa myös uusien ammattiryhmien ja uudenlaisesta silpputyöstä toimeentulonsa koostavien tarpeisiin”, Ylitalo sanoi.

Pohjoismaisen mallin ydin
Jaana Ylitalosta tuli syksyllä 2017 SUNin puheenjohtaja Ruotsin Kiinteistötyöntekijöiden liiton puheenjohtajan Magnus Petterssonin. SUN on kiinteistö-, sosiaalivakuutus-, siivous- ja vartiointialan työntekijöitä järjestävien ammattiliittojen pohjoismainen yhteisjärjestö. Ylitalo toimii tällä hetkellä myös UNI Euroopan kiinteistö- ja turvallisuusalan puheenjohtajana.

SUNin hallituksen tämän kauden neljän vuoden toimintasuunnitelmassa keskitytään edelleen pohjoismaisen mallin ylläpitämiseen ja edistämiseen sekä lisäksi mm. sosiaalisen polkumyynnin ehkäisyyn, pätkittyneiden työsuhteiden ehkäisyyn sekä digitalisaation haltuunottoon.

”Juuri näiden asioiden osalta – vastuullisuuden, yhdessä tekemisen ja kaikista huolta pitämisen – tunnemme syvää yhteenkuuluvuutta pohjoismaisessa palkansaajaliikkeessä. Tähän pohjoismaiseen malliin haluamme kaikki sitoutua jatkossakin”, hän totesi puheen lopussa.

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat