Artikkeli - 28.04.2020 klo 09.13
Työelämä

Pamilaisten ansiosta palvelu pelaa myös pandemian aikaan

Myyjä Outi Heino (vas.), lääketeknikko Minna Manninen ja palveluohjaaja Jelena Królova eivät halua antaa pelolle valtaa työpaikalla. Kuva: Emilia Anundi

Myyjä Outi Heino (vas.), lääketeknikko Minna Manninen ja palveluohjaaja Jelena Królova eivät halua antaa pelolle valtaa työpaikalla. Kuva: Emilia Anundi

Outi Heino, Minna Manninen ja Jelena Królova kertovat millaista on olla töissä poikkeusolojen aikana ja miten koronapandemia on muuttanut heidän työpäiväänsä.

Outi Heino, myyjä, Malmintorin Prisma, Helsinki


”Olenko saanut koronatartunnan? Kuinka pahana se tulee? Kuinka monta joutuu karanteeniin, jos minä olen sairastunut?”

Näitä kysymyksiä Malmintorin Prisman infopisteellä työskentelevä Outi Heino mietti kuumeisesti kolmen päivän ajan. Flunssan oireet olivat päällä ja häntä yskitti.

Tätä haastattelua edeltävänä päivänä hän sai kuitenkin huokaista helpotuksesta. Testitulos oli negatiivinen.

”Siinä ehti monta asiaa vilahtaa mielessä!” Heino kertoo.

Nyt hän istuu huojentuneena omalla parvekkeellaan. Takana on ensimmäinen työpäivä lähes viikon kestäneen sairasloman jälkeen. Ruokakaupan kanta-asiak- kaat olivat huomanneet hänen poissaolonsa ja iloitsivat hänen paluustaan työpaikalle.

”Olen ollut töissä Primassa yli kymmenen vuotta. Osa asiakkaista on tullut vuosien myötä hyvin läheiseksi. Se on työni suola.”

Prisman myyjä Outi Heino kokee, että hänen työnsä arvostus on noussut koronapandemian myötä. Kuva: Emilia Anundi

Alkuun koronapandemia ei näkynyt kaupan arjessa juuri mitenkään. Sitä pidettiin vain influenssana muiden joukossa. Mitä enemmän se sai huomiota medioissa, sitä enemmän Heino huomasi pelkoa niin asiakkaissa kuin kollegoissakin.

”Rauhoitellakseni asiakkaita ja työkavereitani laskeskelin todennäköisyyttä sairastumiselle. Kuitenkin meillä Suomessa ne luvut ovat aika pieniä”, hän sanoo.

Heino pysyi itsekin rauhallisena siihen saakka, kunnes keskustelu suojautumisesta sai yhä enemmän palstatilaa. Silloin hän tunsi, että oli keksittävä keinoja suojautumiseen töissä.

”Työkavereiden kanssa pohdiskeltiin, että parasta olisi hoitaa rahastus laskutason kautta”, Heino kertoo.

Työnantaja tuki ajatusta ja Heino ryhtyi tulostamaan opaskylttejä kassoille. Pian sen jälkeen myymälän toimintaan alkoi tulla uusia toimintamalleja ripotellen.

Kassahanskojen käytöstä tuli kaikille arkipäivää. Kuittikirjoittimet käännettiin asiakkaiden suuntaan. Irtokarkit ja leipomotuotteet pussitettiin ja salaattibaari suljettiin. Muovisia pleksejä asennettiin kassoille ja hygieniatasoa nostettiin: nyt kaikki maksupäätteet, laskualustat, ostoskorit ja kärryt sekä itsepalvelukassat puhdistetaan päivittäin useita kertoja.

Uusi tilanne on muuttanut myös työtahtia.

”Nyt ei tarvitse olla nopea. Kassalla ollessa pyrin välillä tarkoituksella hidastelemaan, jotta asiakkaiden välillä säilyy riittävä turvaväli.”

Kiitosta hän haluaa antaa myös työnantajalleen, joka on luonut turvalliset puitteet työntekijöille.

”Kaikki mahdolliset toimet on otettu käyttöön”, Heino summaa.

”Kiitos, kun saadaan käydä kaupassa!"

Kun Heino aloitti uransa HOK-Elannolla viisitoista vuotta sitten, hän koki tekevänsä työtä, jota arvostettiin. Vuosien kuluessa arvostus on hänen mielestään rapistunut.

”On paljon asiakkaita, jotka eivät edes tervehdi kassalla takaisin”, Heino kertoo.

Koronapandemian myötä kurssi on kuitenkin kääntynyt takaisin nousuun, kun asiakkailta satelee kiitosta.

”Asettuminen toisen asemaan on ollut käsin kosketeltavaa. Se on ollut tämän pandemian positiivinen asia”, Heino pohtii.

Viime viikkoina hän on saanut asiakkailta sydäntä lämmittävää palautetta, josta hän on saanut uutta puhtia työhönsä.

”Kiitos, kun jaksatte tätä työtä. Kiitos, kun saadaan käydä kaupassa!"

 

Minna Manninen, lääketeknikko, Ruoholahden Apteekki, Helsinki

Ruoholahden Apteekissa työskentelevän lääketeknikko Minna Mannisen työvuoro alkaa tuoreimpien ohjeiden selailulla intranetistä. Koronapandemian edetessä hänen on tärkeää pysyä kartalla viimeisimmistä suosituksista.

Manninen valmistui oppisopimuksella lääketeknikoksi 2008, ja pian valmistumisen jälkeen hän sai vakituisen paikan nykyisestä työpaikastaan. Siellä hän viihtyy hyvin.

Minna Manninen on saanut asiakkailta paljon kannustavaa palautetta. Kuva: Emilia Anundi
”Olen apteekkimme ainoa lääketeknikko. Lisäksi meillä on kaksi kosmetologia, kaksi proviisoria ja farmaseutteja, yksi tekninen apulainen sekä muutama farmasian oppilas”, Manninen listaa työpaikkansa kokoonpanoa.

Hänen mukaan asiakkaille tulee usein yllätyksenä, että apteekissa on erilaisia työtehtäviä. Lääketeknikon roolissa hän muuan muassa palvelee asiakkaita kassalla, hoitaa laskutusasioita, hyllyttää tuotteita ja käsittelee puhelintilauksia.

”Neuvontaa emme saa antaa, mutta voimme auttaa asiakkaita löytämään heidän etsimiään tuotteita”, hän kertoo.

Koronapandemian puhjettua apteekissa oli kova kiire ja kuhina, kun asiakkaat rynnivät ostoksille.

”Eniten menekkiä oli päänsärkylääkkeillä ja käsidesillä, mutta kaikkia muitakin tuotteita myytiin normaalia enemmän, maitohappobakteereista käsivoiteisiin”, Manninen kertoo.

Apteekin ovella oli alkuun vartija, joka päästi sisälle enimmillään viisi ihmistä kerrallaan. Sittemmin asiakasvirta on hiljentynyt ja hamstraus laantunut, kun särkylääkkeiden ostoa rajoitettiin yhteen pakettiin asiakasta kohden.

”Tukusta saa edelleen tosi huonosti käsidesejä, mutta särkylääkkeitä kyllä riittää”, Manninen sanoo.

Asiakkaat kyselevät joka päivä myös hengityssuojainten perään. Niitä ei kuitenkaan haastatteluhetkellä ole saatavilla tukusta.

”Osa ymmärtää, että ne toimitetaan ensisijaisesti sairaaloihin ja terveyshuollon yksiköihin. Toisilla se menee tunteisiin.”

Jonotuspaikat on merkitty teipillä lattiaan Ruoholahden Apteekissa. Kuva: Emilia Anundi

Apteekin toimintojen takaamiseksi sairauden yllättäessä henkilökunta on jaettu kahteen ryhmään, jotka eivät ole apteekissa samaan aikaan. Ryhmien vuoronvaihto tapahtuu päivittäin klo 14.

Työvuorojen pituus on säilynyt ennallaan. Osa työstä on vain siirtynyt apteekin puolelta takahuoneeseen, kun uusi puhelintilauspalvelu on otettu pandemian myötä käyttöön. Nyt lääkkeitä voi tilata kotiinkuljetuksella tai omainen voi noutaa ne apteekista.

”Puhelintilauksista olemme saaneet paljon kiitosta, erityisesti vanhemmilta asiakkailta ja heidän läheisiltään.”

Iltavuorossa olevalle työntekijälle on tullut aiempien työtehtävien lisäksi myös kaikkien kosketeltavien pintojen desinfiointi ja puhdistus kahden tunnin välein.

”Paniikille ei pidä antaa valtaa, muuten töistä ei tule mitään!”

Aiempiin työpäiviin verrattuna pandemia-aika on tuonut Mannisen työhön lisää henkistä kuormitusta.

”Päällimmäisenä erona on se, että mukaan on tullut huoli. Mitä jos sisään tulee joku sairastunut? Tai entä jos työkaverit sairastuvat”, Manninen sanoo.

Hänen työkavereissaan on riskiryhmään kuuluvia, joiden sairastumisesta hän kantaa huolta enemmän kuin omasta tartuntariskistään, vaikka hän kuuluu itsekin riskiryhmään.

”Paniikille ei kuitenkaan pidä antaa valtaa, muuten töistä ei tule mitään!”, hän sanoo napakasti.

Yksi tärkeä keino siihen on huumori.

”Olen vähän sellainen työpaikan hauskuuttaja. Meillä on niin hyvä yhteishenki, että työkavereiden kanssa voi välillä myös vitsailla”, hän kuvaa.

Työpäivien vastapainoksi hän rauhoittuu mielellään luonnon äärellä.

Asiakkaille Mannisella on yksi tärkeä toive:

”Kipeänä on syytä välttää apteekkiin tuloa. Jos on vähänkään nuhaa tai yskää, niin aina on parempi lähettää joku muu ostoksille.”

 

Jelena Królova, palveluohjaaja, ISS Palvelut Oy, Helsinki


”Koskaan ei voi tietää milloin edessä on siivous koronavirusepäilyn vuoksi”, kertoo ISS Palveluiden palveluohjaaja Jelena Królova. Hän pitää yhdessä työkavereidensa kanssa huolta siitä, että lääkärikeskus Mehiläiset pysyvät puhtaina Töölössä ja Hakaniemessä.

Królova muutti Suomeen yhdeksän vuotta sitten virolaisesta Rakveren kaupungista. Hänellä oli takanaan jo kuuden vuoden kokemus sairaalasiivouksesta, jonka ansiosta Suomesta löytyi töitä nopeasti.

Tarkkuutta vaativaan työhön tottunutta Królovaa ei koronaepandemia ole säikäyttänyt.

”Sairaalasiivous on aina riski, oli koronaa tai ei. Tietyt riskit ovat läsnä tässä työssä joka päivä”, hän sanoo.

Hän pitää työympäristöään turvallisena huolimatta siitä, että lääkäriasema on juuri se paikka, jonne koronavirustartunnan saaneita hakeutuu vastaanotolle.

”Meillä on asianmukaiset suojavarusteet ja kaikki pinnat puhdistetaan kahden tunnin välein”, hän perustelee.

Jelena Królova pitää tärkeimpänä tehtävänään työkavereidensa tukemista. Kuva: Emilia Anundi

Królovan mukaan työ itsessään ei ole muuttunut kovin paljon. Eniten pandemia on vaikuttanut työntekijöiden mieleen.

”Nauru on kadonnut ja ilmeet vakavoituneet”, Królova kuvailee.

Toisia vallitseva tilanne ei pelota lainkaan, toisista pelko näkyy suoraan kasvoilta. Moni Królovan työkavereista ei koronan edetessä olisi halunnut enää tehdä työtään tartunnan pelossa.

”Yhden työntekijän äänikin muuttui erilaiseksi”, hän kertoo.

Królova pitääkin nyt työntekijöiden tukemista tärkeimpänä tehtävänään. Hän kysyy joka päivä kuulumisia ja auttaa pelon hallinnassa parhaansa mukaan. Omien sanojensa mukaan hän on ”esimiehen oikeakäsi”, joka opastaa ja ohjaa työtä paikan päällä sekä siivoaa myös itse.

”Jos pelko ottaa vallan, työ ei välttämättä tule kunnolla tehdyksi. Ja se on iso riski. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että saamme työntekijöille rauhallisen olon”, hän kertoo.

Jelenan ponnistukset ovat kantaneet hedelmää, sillä kukaan työntekijöistä ei ole vaihtanut siivouskohdetta. Siitä hän on hyvillään.

Jelena Królova uskoo siivoojien roolin ja työmäärän kasvavan pandemian edetessä. Kuva: Emilia Anundi

Sairaalasiivouksessa vaaditaan tarkkuutta ja keskittymistä. Mehiläisessä on koronapotilaita ja epäilyjä varten oma eristetty osastonsa, jonka siivouksessa on seurattava kurinalaisesti annettua siivousjärjestystä.

Työvuorossa on aina joku paikalla, joka on perehdytetty osaston siivoukseen. Sinne ei voi mennä ilman suojavarusteita.

”Päälle puetaan aina haalarit, kenkäsuojat, hanskat, lasit ja hengityssuojaimet”, Królova luettelee.

Vaikka työhön tulee rutiini, niin hän painottaa, että samaan aikaan ei voi miettiä päivän kauppalistaa tai muita asioita.

”Tässä täytyy olla tarkka joka päivä. Tartuntariski on läsnä kaikkina aikoina, ei pelkästään nyt koronan aikaan.”

 

 

Teksti: Minna Raitapuro

 

Uusimmat

Suosituimmat