Artikkeli - 18.11.2016 klo 14.14

Pamilaiset nuoret linjasivat toimintaa ja valitsivat nuorisovaliokunnan

PAMin nuorisofoorumissa suunniteltiin vuoden 2017 toimintaa, jossa keskiössä on nuorten ammattiliiton jäsenten osallisuuden vahvistaminen.

PAMin nuorisofoorumi kokosi Petäykseen 12.–13.11.2016 50 nuorta jäsentä ja opiskelijajäsentä ympäri Suomea keskustelemaan ja kehittämään toimintaa sekä tekemään pohjaesityksen PAMin hallitukselle nuorisovaliokunnan toimijoista vuodelle 2017.

Nuorisovaliokunta on PAMin hallituksen asettama asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin liiton päätöksentekoon, kertoo PAMin nuorisosihteeri Eveliina Reponen. Nuorisovaliokunnassa varsinaisten jäsenten paikkoja on 7 ja paikat täytetään niin, että alueellinen, ammattialojen sekä sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu.

Esitykset nuorisovaliokunnan jäseniksi tehdään ensin alueellisissa kokouksissa, joissa alueen nuoret päättävät keskuudestaan henkilöt, joita nuorisovaliokuntaan esitetään.

– Tänä vuonna monissa alueryhmissä oli useita halukkaita tehtäviin ja paikoista äänestettiin. Myös nuorisovaliokunnan puheenjohtaja valittiin äänestyksellä. Puheenjohtajaksi valittiin Helsinki-Uusimaan alueelta vantaalainen Mila Kangasniemi äänin 21-11. Mielestäni ahkera äänestäminen kertoo siitä, kuinka paikkoihin oikeasti halutaan ja, että nuoret haluavat innokkaasti olla mukana vaikuttamassa liiton toimintaan nuorisovaliokunnan kautta, Reponen toteaa.

Nuorisofoorumissa painotettiin ensi vuoden toimintaan useita työelämäkysymyksiä. Nuoret kokevat, että työpaikoilla perehdytyksen ja tiedon puute ovat asioita, joihin tulisi saada parannusta.

– Työelämän epävarmuus näkyy myös nuorten työssäjaksamisessa, josta kannetaan huolta. Tämän lisäksi nuoret kiinnittivät huomiota puheenvuoroissaan siihen, kuinka pahan puhuminen työelämässä on lisääntynyt. Näiden kantojen esille tuominen on nyt valitun nuorisovaliokunnan vastuulla tulevana toimintavuonna, Reponen kertoo.

PAMin Nuorisofoorumin esitys nuorisovaliokunnan jäsenistä vuodelle 2017:
Mila Kangasniemi, 22, puheenjohtaja, Helsinki-Uusimaa
Jonne Vatka, 28, Keski-Suomi ja Pohjanmaa
Kati Saarinen, 27, Lounais-Suomi
Taru Kaustinen, 28, Pirkanmaa
Ruslan Shestakov, 22, Itä-Suomi
Paula Käppi, 27, Häme-Kaakkois-Suomi
Tiia Tuomela, 29, Pohjois-Suomi

Nuorisovaliokunnan varajäsenet:
Nina Karjalainen, 28, Helsinki-Uusimaa
Jenna Korkiamäki, 20, Keski-Suomi ja Pohjanmaa
Mohamed Yousif Mohamed Ibrahim, 20, Lounais-Suomi
Aaron Taskinen, 24 , Pirkanmaa
Mari Liukkonen, 21, Itä-Suomi
Robert Tammi, 17, Kaakkois-Suomi
Niko Pietarila, 27, Pohjois-Suomi

PAMin nuorisovaliokunnan valinnan nuorisofooruminen esityksen pohjalta tekee PAMin hallitus kokouksessaan marraskuussa.

Artikkelia korjattu 18.11.2016, Korjattu oikein sukunimi Paula Käppi sekä Jenna Korkiamäen ikä.

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat