Uutinen - 06.03.2015 klo 09.25

Pam-lehti 3/2015: Yllätysten palkkapäiviä Viru-hotellissa

Pääluottamusmies Ülle Raassild on huolissaan Viru-hotellin väen toimeentulosta. Kuva: Albert Truuväärt

Pääluottamusmies Ülle Raassild on huolissaan Viru-hotellin väen toimeentulosta. Kuva: Albert Truuväärt

Tallinnan Sokos Hotel Virussa niin työajat kuin palkatkin perustuvat työnantajan mielivaltaan. Nyt työntekijät haluavat neuvotella työehtosopimuksen.

Hotelli Virun työehtosopimusneuvotteluihin käydään kireissä tunnelmissa, pääluottamusmies Ülle Raassild arvioi. Yhteiseen neuvottelupöytään työnantajapuolen kanssa on tarkoitus istua aivan lähiaikoina.

Toistaiseksi Sokos Hotel Virussa ja sen yhteydessä toimivassa Sokos Hotel Estoriassa ei ole lainkaan työehtosopimusta. Raassildin mukaan työt ja palkat määräytyvät Virussa työnantajan toiveiden mukaan.

"Työehtosopimuksen puuttumiseen on ollut yksi ainut syy eli se, että me työntekijät emme ole olleet tietoisia oikeuksistamme. Työnantaja on käyttänyt sitä hyväkseen. Nyt olemme ymmärtäneet, että turvallisuudentunteemme ei parane koskaan, ellemme saa solmittua tessiä."

Raassild näkee Virussa paljon ongelmia, jotka pitäisi ratkaista heti. Tällaisia ovat riittämättömätön palkka, epäselvyydet työajan määrittämisessä ja vaarallisten kemikaalien sekä sähkölaitteiden käsitteleminen. Huonesiivoojien työmäärä on määritetty tahallaan alakanttiin, minkä vuoksi he joutuvat tekevät töitä omalla ajallaan. Ylityötunteja työnantaja ei korvaa.

Virun palkat ovat pikemmin laskeneet kuin nousseet.

"Työnantajan yksipuolisella päätöksellä palkanlisiä on poistettu, jolloin kokonaisansiot ovat tippuneet. Palkanmaksukäytännöt eivät ole selviä, minkä vuoksi palkkapäivä on Virussa aina yllätysten päivä. Koskaan ei voi ennalta tietää, mitä tilille ilmestyy", Raassild päivittelee.

Sokos Hotel Virun lehdistöedustaja Peep Ehasalu kertoo, että hotellin johto tai Sokos Hotels ei kommentoi työehtosopimusneuvotteluja millään lailla ennen kuin ne on saatu päätökseen. Neuvottelujen alku on kuitenkin venynyt jo pitkään.

Lisää aiheesta Pam-lehdessä 3/2015, joka ilmestyi 6.3.

Näköislehdessä myös:

Kun riihimäkeläinen perheenäiti jäi työttömäksi, hän päätti lähteä opiskelemaan

Riina Link kertoo, miten Suomeen töihin tuleva oppii kielen

Uudessakaupungissa laihdutettiin porukalla, kettuilun ja naurun voimalla

 

 

Teksti: Sami Lotila, Tallinna

 

Uusimmat

Suosituimmat