Uutinen - 14.05.2020 klo 10.45
Työelämä

Lääketyöntekijä Elena Silina viihtyy monipuolisissa työtehtävissä apteekin logistiikassa

”Uskon, että liiton jäsenyys tuo turvaa myös ulkomaalaistaustani takia, vaikka olenkin jo myös Suomen kansalainen”, sanoo Elena Silina.

”Uskon, että liiton jäsenyys tuo turvaa myös ulkomaalaistaustani takia, vaikka olenkin jo myös Suomen kansalainen”, sanoo Elena Silina.

Elena liittyi hiljattain ensi kertaa ammattiliiton jäseneksi. Pandemian ja sen tuomien muutosten myötä hän koki, että jäsenyys tuo turvaa. Kuva: Liisa Takala

Minä olen Elena Silina, 46. 

Asun Vantaalla

Liityin PAMiin 17.4.2020.

Työskentelen lääketyöntekijänä Yliopiston Apteekin logistiikkaosastolla Helsingin Pitäjänmäessä. 

Työtehtäviini kuuluu asiakkaiden verkkotilausten käsittely, keräys ja toimitus. Hoidamme eri yritysten, henkilöasiakkaiden sekä kaikkien Suomen apteekkien tilaukset keskitetysti lääkevarastolta. Työhön liittyy sekä tietokone- että pakkaustöitä. 

Teen vuorotyötä. Koronan takia työvuoroja on muutettu ja aamuvuoro alkaa jo 6.20 ja kestää kahteen asti. Toinen työvuoro alkaa klo 14 ja loppuu klo 21.40. Tavallisesti teen aamuvuoroa ja sen takia nousen jo neljän aikaan aamulla, jotta ehdin kahdella bussilla ajoissa töihin. Työmatkailuun menee yli kaksi tuntia päivässä. 

Työelämä on muuttunut paljon pandemian takia. Nyt verkkotilauksia ja muita tehtäviä on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin, ja se on edellyttänyt kaikilta lisätöitä ja joustoa. Meillä on myös tarkat säännöt, miten varastossa toimitaan ja desinfiointiaineita käytetään esimerkiksi tullessa ja lähtiessä. Pikkuflunssassa ei myöskään tulla töihin. Toivon, että tilanne normalisoituu pian.

Parasta työssäni on vaihtelevat työtehtävät. Siksi pidän työstäni paljon. Logistiikkaosasto on sinänsä iso, ja työporukka mukava ja kannustava. Aina löytyy yhteistä keskusteltavaa.

Olen nyt neljättä vuotta samassa työpaikassa. Syntyperältäni olen venäläinen, mutta muutin Suomeen vuonna 2010. Opiskelin ensin suomea, ja sen jälkeen kouluttauduin ammattikoulussa lääketeknikoksi. Ehdin olla kotona pari kuukautta ennen kuin sain ensimmäisen työpaikkani lääketyöntekijänä. 

Minusta tuli PAMin jäsen, koska haluan turvaa työelämän kaikilta osa-alueilta. Kun työaikani muuttuivat koronan vuoksi, ajattelin että minun on hyvä kuulua ammattiliittoon. En ole koskaan aiemmin kuulunut liittoon, joten tämä on ihan uutta minulle. Uskon, että liiton jäsenyys tuo turvaa myös ulkomaalaistaustani takia, vaikka olenkin jo myös Suomen kansalainen. Tiedustelin työkaveriltani mihin liittoon minun kannattaisi kuulua, ja he suosittelivat PAMia.

Vapaa-ajallani vietän paljon aikaa ulkona kävellen tai pyöräillen mieheni kanssa. Kotona on kaksi koiraa ja yksi kissa, joten niiden hoitamiseen menee myös aikaa. Matkustaminen on hauskaa, ja käymme aina välillä pitkillä viikonloppureissuilla siskoni luona Pohjois-Karjalassa.

 

 

Teksti: Marie Sandberg-Chibani

 

Uusimmat

Suosituimmat