Uutinen - 17.01.2017 klo 15.51

Kokonaiskulutusta alaspäin, painopiste ravintola-anniskeluun

Monilta osin OK, mutta karkkiviinojen myynti kaupoissa ei maistu, arvioi PAM esitystä uudeksi alkoholilaiksi lausunnossaan.

PAM vastustaa ei-käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien (mm. long drink -juomat) myymisen sallimista päivittäistavarakaupassa ja näiden vähittäismyyntiä ravintoloista, se totesi eilen jätetyssä lausunnossaan alkoholilain kokonaisuudistuksesta. Käymisteitse valmistettujen tuotteiden osalta hallituksen esitys on sen mielestä kannatettava.

– Jos myynnin painopiste siirtyy Alkoista päivittäistavarakaupan suuriin yksikköihin, on sillä todennäköisesti negatiivisia työllisyysvaikutuksia. Alko työllistää suhteessa enemmän kuin suuret päivittäistavarakaupan yksiköt, PAMin elinkeinopoliittinen asiantuntija Miia Järvi kuitenkin huomauttaa.

Mahdollisuutta myöntää pienpanimoille vähittäismyyntilupa käymisteitse valmistetuille juomille PAM pitää hyvänä. Samoin sitä, että laissa rajattaisiin ulkopuolelle ei-käymisteitse valmistetut tuotteet.

Alkoholin saatavuus on jo viime vuoden alun jälkeen lisääntynyt merkittävästi, kun kauppojen aukiolojen vapautuminen tarkoitti myös alkoholin myyntiaikojen laajenemista lauantain ja sunnuntain pidempien aukiolojen sekä juhlapyhien osalta.

– Samaan aikaan Suomessa on edelleen tarve alkoholin kokonaiskulutuksen ja ennen kaikkea alkoholista aiheutuvien haittojen vähentämiseen.
– PAMin mielestä vähittäismyynnin sääntelyssä olisi kaiken kaikkiaan etsittävä ratkaisuja, joiden myötä yhä suurempi osa kulutetusta alkoholista nautittaisiin ravintoloissa, Järvi toteaa.

Painopiste ravintoloihin

Ravintola-alalla sääntelyä voitaisiinkin PAMin lausunnon mukaan joiltain osin purkaa. PAM muun muassa kannattaa cateringilmoituksen käyttöönottoa ja yhteistä anniskelualuetta. Tällöin anniskeluluvan haltijan olisi vain huolehdittava, että vastaavia hoitajia on riittävästi valvonnan toteutumiseksi. Viranomaisten on tarvittaessa puututtava tehokkaasti havaittuihin puutteisiin.

PAM pitää erittäin hyvänä, että vastaavan hoitajan läsnäolovelvoitetta ei esitetä poistettavaksi.

– On lähtökohtaisesti mahdotonta, että omavalvonnasta vastaisi henkilö, joka ei ole läsnä silloin, kun anniskeluluvat ovat voimassa ja anniskelua tapahtuu, Järvi huomauttaa.

PAM näkee järkevänä alkoholijuomien määräsääntelystä luopumisen anniskelussa, mutta ravintoloiden yleiseen turvallisuuteen, ravintoloiden omavalvontaan ja viranomaisvalvontaan on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. PAM kannattaa myös esitystä siitä, että alkoholijuomien nauttiminen olisi sallittu yhden tunnin ajan anniskeluajan päättymisen jälkeen.

Esitystä järjestyksenvalvonnan kehittämisestä PAM kannattaa lämpimästi.

– On erittäin hyvä, että laissa määritellään riittävän tarkasti järjestyksenvalvojien työtehtävät työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuuden takaamiseksi, Järvi sanoo.

Kiitosta PAMilta saa myös se, että hallituksen esityksessä määritellään selkeästi, milloin anniskelulupaa voidaan rajoittaa tai jättää myöntämättä.

PAMin koko lausunto luettavissa täältä

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat