Uutinen - 09.02.2018 klo 08.37
Ulosmarssit kiinteistöpalvelualalla

Kiinteistötyönantajien heikennysesitykset suututtavat – ulosmarssit jatkuvat eri puolella Suomea

Tampereen yliopistollisesta sairaalasta TAYS:sta ulosmarssivia siivoojia.

Tampereen yliopistollisesta sairaalasta TAYS:sta ulosmarssivia siivoojia.

Kiinteistöpalvelualalle ei ole saatu solmittua työehtosopimusta ja työnantajien esittämät heikennystavoitteet on otettu työntekijöiden keskuudessa vastaan vakavin ja surullisin mielin. Työehtosopimusneuvotteluiden hidas eteneminen on johtanut työntekijöiden vastalauseisiin työnantajien heikennysesityksiä kohtaan useissa yrityksissä eri puolilla Suomea viime päivien aikana.

Syy ja seuraus. Kireä tunnelma hitaasti etenevistä neuvotteluista, palkanalennusvaatimuksia jo entuudestaan matalilla palkoilla työskenteleville ja sen myötä arvostuksen puute raskaalle työlle. Nämä yhdistettynä uhkaukseen sunnuntailisien poistosta työnantajien suunnalta on saanut alan työntekijät varpailleen ja osoittamaan mieltään.

Rakennussiivoojat ja siivoojat kävelivät ulos aamulla Imatralla ja Lappeenrannassa

Ensimmäiset alan työntekijät lähtivät marssimaan ulos varhain perjantai aamulla 9.2. kello 06.00 Ovakon Imatran terästehtaalta ja kello 07.00 Lappeenrannan yliopiston rakennustyömaalla työskentelevät, SOL Palvelujen rakennussiivoojat olivat saaneet tarpeekseen, nyt riitti. Ja he marssivat ulos työvuorostaan.
”Ulosmarssit ovat vahva viesti työnantajalle siitä, että olemme valmiita taistelemaan paremman palkan puolesta”, kertoi työntekijöitä edustava pääluottamusmies Kaisa Mari Sahlman.

Yhteensä ulosmarsseihin kahdesta eri kohteesta osallistui kuutisentoista PAMin kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksen alaisissa töissä työskentelevää työntekijää. Ulosmarssi kestää koko työvuoron ajan ja työt jäävät siltä osin kohdeyrityksissä tekemättä ja siivoukset siivoamatta.

Kuopiossa lääketehtaan siivous häiriintyy – Tampereella sairaalan yleiset tilat jäävät siivoamatta

Kuopiossa sijaitsevassa lääketehdas Orionissa nähtiin aamulla kello 8.00 työntekijöiden mielenilmaus, kun SOL Palvelujen siivoojat lähtivät kävelemään ulos työpaikaltaan kesken vuoron. Kohdevastaavan Virpi Erosen mukaan uloskävely on vastalause siihen, ettei työnantaja halua neuvotella ja että on esittänyt mittavia huononnuksia työehtoihin.
”Siivoojien ulosmarssi vaikuttaa muun muassa että tuotteenvaihtoa ei voida tehtaassa tämän takia tehdä. Takasin töihin siivoojat palaavat vasta maanantaina, toteaa Eronen.

Kuopion Orion tehtaan portilla.


Samaan aikaan, kun Kuopiossa jätettiin siivoushanskat naulaan, myös Pirkanmaalla tapahtuu. Tampereen yliopistollisesta sairaalasta TAYS:sta marssivat kymmenkunta ryhmä pamilaisia SOL Palvelujen siivoojia ulos. Työntekijöiden vastuulla on sairaalan yleisten tilojen ja osastojen siivous, joka nyt jää päiväksi tekemättä. Iltavuoroon palaa vielä yksi henkilö.

”Työnantajien kohtuuttomien vaatimusten takia porukalla marssittiin ulos. Kenenkään henki ei vaarannu tällä, mutta vaikutukset näkyvät” kohdevastaa Johanna Lindström kertoo paikan päällä.

Tiet jäävät auraamatta ja hiekoitus jää väliin Lassila & Tikanojan työpaikoissa

Tampereen Lassila & Tikanojan työpaikalta kiinteistöhoitajia lähti kuittaamaan ulos kello 9. Yhteensä 37 työntekijää astui ovesta ulos. Työvuoro loppuu L&T:n huoltomies Esa Niemisen mukaan kello 15, mutta työpaikoille palataan vasta maanantaina.

Aluepääluottamusmies Pentti Tuovinen osaa kertoa, että muualtakin Lassila & Tikanojan työpaikolta on kävelty reippaasti ulos jo varhain. Jyväskylän ja Hämeenlinnan L&T:n työpaikoissa kiinteistöhuollon työntekijät lähtivät aamulla liikkeelle. Jyväskylässä 26 pamilaista työntekijää jätti työnkoneensa heti töihin tultuaan kello 6.30. Hämeenlinnassa taas L&T:n konekuskit ehtivät hoitaa aamun roskalenkin, mutta päivän auraamis- ja hiekotustyöt jäävät väliin, kun porukka marssi ulos jo kello 8.30.

”Tällä on merkittäviä vaikutuksia, esimerkiksi perjantai on aina hiekoituspäivä Jyväskylässä. Päivystäjät hoitavat ainoastaan hätäkeskuksen kautta tulleita tilanteita, eivät muita”, Tuovinen painottaa.

”Ainoastaan ne, joilla on viikonloppupäivystys palaavat huomenna töihin. Muut tulevat töihin maanantaina”, Tuovinen lisää.

LIsäys 9.2. klo 10.45: Ulosmarsseja Lassila & Tikanojan työpaikoissa 

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat