Uutinen - 23.02.2018 klo 09.54
Työehtosopimusneuvottelut

Kiinteistöpalvelualan ulosmarssit jatkuivat kolmella paikkakunnalla perjantaiaamuna

ISS:n siivoojia marssi ulos Varkaudessa perjantaiaamuna.

ISS:n siivoojia marssi ulos Varkaudessa perjantaiaamuna.

Työnantajapuolen heikennysesitykset suututtavat edelleen siivoojia ja kiinteistönhoitajia. Perjantaiaamuna nähtiin siivoojien ulosmarsseja Varkaudessa, Kuopiossa ja Jämsässä.

Yhteensä lähes 30 kiinteistöpalvelualan työntekijää marssi ulos työkohteistaan perjantaiaamuna kolmella paikkakunnalla. Kyseessä on jälleen yksi protesti sille, että työnantajajärjestö Kiinteistötyönantajat ry on esittänyt monia heikennyksiä alan työehtosopimukseen, muun muassa lisiin ja työaikoihin.

PAMin saamien tietojen mukaan Varkaudessa työpaikoiltaan poistui 15 ISS Palveluiden siivoojaa ja Kuopiossa 6. Lisäksi Jämsässä työkohteestaan, Patrian tehtaalta, lähti 7 Lassila & Tikanojan siivoojaa. ISS:n työntekijät poistuivat töistä ennen aamuseitsemää ja L&T:n seitsemän jälkeen. Työntekijät ovat poissa loput työvuorostaan ja palaavat siis töihin maanantaina.

Kiinteistöpalvelualan työehtosopimusneuvottelut ovat tänä vuonna olleet vaikeat. Ne etenivät hitaasti ja katkesivat lopulta, minkä jälkeen PAM antoi lakkovaroituksen helmikuun puolivälissä. Tämän viikon torstaina annettiin vielä uusi varoitus laajemmasta lakosta. Ellei sopua synny valtakunnansovittelijan avulla sitä ennen, ensimmäinen kahden päivän lakko valituissa kohteissa alkaa 1.3. ja toinen kolmen päivän lakko 12.3. Tarkemmat tiedot lakkokohteista löytyvät PAMin verkon lakkosivustolta.

Siivoojia marssi ulos myös Kuopiossa.

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat