Uutinen - 27.04.2020 klo 12.40
Toimeentulo

Kela on sujuvoittanut perustoimeentulotuen hakua koronan vuoksi

Egezona Kllokoqi-Bublaku on koronaepidemian aikana vastannut moniin pamilaisten toimeentuloon liittyviin kysymyksiin. Kuva: Eeva Anundi

Egezona Kllokoqi-Bublaku on koronaepidemian aikana vastannut moniin pamilaisten toimeentuloon liittyviin kysymyksiin. Kuva: Eeva Anundi

Moni lomautettu miettii, hakisiko Kelalta perustoimeentulotukea. PAMin Egezona Kllokoqi-Bublaku ja Kelan Marja-Leena Valkonen kertovat, mitä etuutta ensi kertaa hakevan pitää siitä tietää.

Jos ei mistään muualta saa rahaa elämiseen, Kelalta haettava lakisääteinen perustoimeentulotuki auttaa ruoan pöytään.

Tällainen hätätilanne voi olla lomautetulla, jolla työttömyyspäivärahan saanti on pitkittynyt työttömyyskassan ruuhkan vuoksi.

”Työttömyyspäivärahojen käsittely kassoissa kestää pitkään, useita viikkoja. Sinä aikana perheen toimeentulo voi joutua liian koville. Kela taas myöntää perustoimeentulotuen nopeasti alle viikossa", PAMin sosiaalipoliittinen asiantuntija Kllokoqi-Bublaku sanoo.

Esimerkiksi PAMin työttömyyskassa purkaa nyt päivärahahakemusten sumaa lisäresurssein, mutta massalomautusten aikana maksatuksen viivästymisiltä ei keväällä todennäköisesti vältytä.

Toimeentulotukea voi siis hakea henkilö, joka odottaa jotain toista etuutta. Kllokoqi-Bublaku varoittelee kuitenkin, että Kela voi myös periä myöntämänsä perustoimeentulotuen takaisin työttömyysturvasta.

 

Asumistuki haettava ensin tai samaan aikaan

Hakijan on syytä kuitenkin tietää sekin, että Kela on sujuvoittanut huhtikuun alusta heinäkuun loppuun saakka perustoimeentulotuen hakuprosessia. Kela on myös  helpottanut työttömien, yrittäjien ja opiskelijoiden pääsyä tuen piiriin.

Taustalla on sosiaali- ja terveysministeriön STM:n 31.3. koronan vuoksi antama suositus.  Kelan etuuspäällikkö Marja-Leena Valkonen kertoo, että Kela kyllä noudattaa päätöksissään ohjeellista suositusta.

 

Kuva: Kela

”Asumismenojen kohtuullistamisen harkinnasta on nyt väliaikaisesti luovuttu, mikä voi olla monelle iso asia. Se tarkoittaa, että uusien asiakkaidemme asumismenot huomioidaan perustoimeentulotuessa todellisen suuruisina pitäen sisällään vuokrat, sähkön ja vesimaksut ”, Marja-Leena Valkonen sanoo.

Omistusasujilla hoitovastikkeet sekä asuntolainan korot ja lämmityskulut otetaan myös huomioon todellisen suuruisina.

”Emmekä me nyt anna uudelle hakijalle kehotusta etsiä edullisempaa asuntoa”, Valkonen sanoo.

 STM:n ohjeistuksen myötä Kelan uusia asiakkaita ei vaadita heti alkuun myymään helposti realisoitavaa omaisuuttaan,  kuten osakkeita.

Se on ennallaan, että voidakseen saada perustoimeentulotukea, hakijan täytyy aiemmin tai samanaikaisesti hakea yleistä asumistukea. Kun molemmat haetaan Kelasta, hakemukset voi tehdä yhtä aikaa Kelan verkkopalvelussa.

”Kelassa ei ole ruuhkaa toimeentulotuen puolella, ja käsittelytilanne on hyvä. Päätöksen saa keskimäärin neljässä arkipäivässä ”, Valkonen sanoo.

 

Yksilön ja perheen kokonaistilanne ratkaisee

PAMin Kllokoqi-Bublaku toppuuttelee yhä, ettei perustoimeentulon saanti ole taattua.

"Vaikka Kela onkin nyt vetänyt mutkia suoriksi, tuen saanti riippuu perheen ja yksilön kokonaistilanteesta”, Kllokoqi-Bublaku tähdentää. Hän huomauttaa, että myös kunnalta voi saada apua.

”Vaikka et olisi oikeutettu Kelan perustoimeentulotukeen, saatat olla oikeutettu kunnan sosiaaliviraston täydentävään tai ehkäisevään toimeentulotukeen.”

Kurkistetaan lopuksi Kelan verkkosivuille. Kuvitteelliselle, työttömyyspäivärahojaan odottavalle, rahattomalle lomautetulle siellä vastataan, että kullakin on velvollisuus varautua ansiotulojen vähenemiseen.

”Kela kuitenkin harkitsee tilannetta tapauskohtaisesti ja arvioi, onko varautuminen ollut mahdollista. Kela huomioi koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen”, vastauksessa sanotaan.

 

 

Perustoimeentulotuen kaksi osaa

  • Tuki jakaantuu kahteen osaan: peruosaan ja muihin perusmenoihin.
  • Perusosa on kiinteä summa välttämättömiin menoihin. Sillä katetaan muun muassa ravinto, vaatteita, paikallisliikenteen käyttö, puhelimen ja tietoliikenteen käyttö ja harrastustoimintaa.
  • Muina perusmenoina otetaan huomioon esimerkiksi asumismenot.
  • Perustoimeentulotuki on perhekohtainen etuus, eli hakemukseen tarvitaan oman, puolison ja alaikäisten lasten kaikkien pankkitilien tilitiedot kahden edeltävän kuukauden ajalta.
  • Kela myöntää.

 

 

Teksti: Marja Ikkala

 

Uusimmat

Suosituimmat