Artikkeli - 26.04.2016 klo 09.51

Hetki omaa aikaa

Jenni Tervosen työmatka kulkee Helsingin Rautatieaseman kautta. Kuva: Lassi Kaaria

Jenni Tervosen työmatka kulkee Helsingin Rautatieaseman kautta. Kuva: Lassi Kaaria

Matka kodin ja työpaikan välillä on pidentynyt. Miten löytää työmatkaan mielekkyyttä, kun reissaaminen kerran on niin oleellinen osa elämää? Työmatkansa avaavat Jenni Tervonen, Tiina Nurmi, Harri Haikarainen ja Pasi Räikkönen.

Jenni Tervonen: Lataan akkuni lukemalla junassa ja bussissa

"Paras hetki kotimatkassa on se, kun olen istahtanut paikallisjunan penkkiin. Olen siis ehtinyt junaan ja matka voi alkaa. Otan heti kirjan esiin.

Jos työni loppuu kello 14.30, juna voi olla aika tyhjä, ja saan valita oman sopen. Kun vuoro loppuu kello 21.15, junassa saattaa olla yllättävänkin täyttä. Jään pois Tikkurilassa, jossa vaihdan linja-autoon. Joskus menee tiukaksi ja ehdin juoksemalla linja-autojen vitoslaiturille.

Töistä kotiin lähtiessä olen kuitenkin ensin kävellyt Kampista Helsingin rautatieasemalle. Se on sellainen 5 minuutin happihyppely. Otan sen hyötyliikuntana. Vain jos sataa kovasti, menen välin metrolla. Bussimatkan jälkeen Aviapoliksessa on vielä toinen, 8 minuutin reippailu, ennen kuin olen kotona. Kaksi kertaa viikossa kävelen matkan ruokakassit käsissä, sillä teen ruokaostokset Tikkurilassa.

Olen lapsesta asti lukenut paljon, ja yleensä luen koko työmatkan niin junassa kuin linja-autossa. Tykkään olla hetken kuin jonkun toisen ihmisen maailmassa. Kun avaan kirjan, unohdan omat maalliset huoleni.

Kirjan lukeminen on muille matkustajille merkki, että tämä ihminen haluaa olla rauhassa. Harva ryhtyy silloin juttelemaan. Tosin kerran eräs mies kyseli, miksi luen muumeista, että miksi luen lastenkirjaa. No, Tove Janssonin Vaarallinen juhannus ei todellakaan ole vain lastenkirja, vaan siinä on paljon elämänviisauksia myös aikuisille. Nyt luen Laura Paloheimon Puppiduuta, joka on kevyt hyvän olon chick lit.

Myyjän työssä jutellaan paljon, on small talkia. Kotimatkalla rauhoitun kaikesta hälinästä. Saan hetkeksi omaa aikaa tietäen, että kun avaan kotioven, kissamme tervehtivät minua säntäämällä tuulikaappiin, ja jos minulla on ostoksia, ne suorittavat muovikassien sisällölle ensin tarkastuksen. Avomiehenikin on usein jo kotona, kun tulen. Kotimatkalla lataan akkuni. Jaksan sitten vielä tehdä kotona jotain, vaikka pestä pyykkiä.

Olen kai siinä mielessä vanhanaikainen, että en ota työmatkalla kännyä esiin ja selaa Facebookia. Tuntuu kauhealta, että sosiaalista mediaa ei voisi jättää hetkeksikään. Opiskelen oppisopimuksella libristiksi eli kirjakauppa-alan ammattilaiseksi, mutta kotitehtäviä ei tule tehtyä työmatkalla. Saatan kuitenkin junassa lukea, millaisen arvioinnin olen saanut palauttamastani kotitehtävästä.

Työmatkaani kuluu ruuhka-aikana noin 1 tunti ja 5 minuuttia. Kun ruuhkaa ei ole, matka voi mennä 40 minuuttiin. Valitsemani reitti ei ole nopein ja suorin, mutta olen kokenut sen varmimmaksi. Bussi 562 kulkee niin usein, 10 minuutin välein, että tiedän ehtiväni aamulla töihin ajoissa 6.30 alkavaan vuoroon. Tuusulanväylän bussit tulevat niin kaukaa, eikä niiden aikataulu aina pidä, ja olen sitten joutunut soittamaan töihin, että myöhästyn.

Tässä kävi niin, että lentomatkustajia palvelevan kehäradan tulon jälkeen (I- ja P-junat) työmatka-aikani piteni. Aiemmin matkani kesti 30 minuuttia. Muutamat bussilinjat, kuten aiemmin käyttämäni 611, muuttivat linjojaan eivätkä enää aja ollenkaan läheltä kotiani. Moni muu on sanonut samaa. Eräs tuttuni sanoo, että välillä tuntuu siltä kuin yrittäisi landelta päästä töihin.

Olen tottunut työmatkaani. En ota siitä stressiä, en edes junan ja bussin vaihdossa. Nautin siitä, jos juna on hiljainen, ja korvani saavat levähtää. Mutta kun aamulla lähden kotiovelta kävelemään bussipysäkille kello 5.40 aikaan, niin tuntuuhan se penkillä istuminen joskus vähän puuduttavalta."

Jenni Tervosen työmatka

  • Matka: 19 km.
  • Aika: Ruuhkassa 1 tunti 5 minuuttia, päivällä noin 40 minuuttia.
  • Reitti: Aviapoliksesta Vantaalta Helsingin Kamppiin.
  • Kulkuvälineet: Paikallisjunat Z, D tai R, linja-auto 562, toisinaan lisäksi metro.
  • Työpaikka: Myyjänä Suomalaisessa Kirjakaupassa Kampissa.


Tiina Nurmi: Pyörällä pääsen aikaisin töihin

"Pyöräilen yleensä, oli ilma mikä tahansa. Vain joskus mies vie minut autolla ja silloin pyörä otetaan auton pyörätelineeseen mukaan.

Joudun pyöräilemään, koska linja-autot eivät kulje niin aikaisin, kun menen töihin. Vuoroni alkaa kello 5 tai 5.30. Pidän varsinkin keväällä ja kesällä siitä, että pääsen lähtemään aikaisin aamulla, kun aurinko nousee ja ilma on raikas. Linnut laulavat ja muuten on hiljaista – ketään muita ihmisiä ei ole liikkeellä. On aivan mahtavaa pyöräillä, kun reitti on hyvä ja osan matkaa pyörätie kulkee metsän keskellä. Kaatosateella en kovin nauti, mutta olen silti pyöräillyt kovasta sateesta ja tuulesta huolimatta. Silloin on saattanut jopa harmittaa, että tuli lähdettyä pyörällä. Mutta kun olen päässyt alkuun, matka on mennyt ihan mukavasti.

Möljän silta on kiva kohta reitillä. Sillassa on niitä rakkauslukkoja. Itse asiassa lähes koko reitti on todella mukava. Varsinkin lähellä hotellia Nallikarissa on kauniit ulkoilumaastot, samoin kodin lähellä Syynimaalla. Koko matkalla on vain yksi autotien ylitys.

Olen aina pyöräillyt paljon, mutta noin vuosi sitten innostuimme miehen kanssa kulkemaan ihan kaikki matkat fillareilla. Pyöräilykipinä iski. Olemme molemmat laihtuneet ihan liikaa, ja kunto on kasvanut hurjasti. Minulta on lähtenyt 10 kiloa.

Kun on kunnon pyörä ja hyvät vaatteet, niin pyöräily ei ole edes raskas kuntoilumuoto.

Yhden kerran töihin mennessä eräs mies yritti aamuyöllä pysäyttää minut. Hän yritti kaataa minut ja pyörän, mutta epäonnistui. Kuulin jälkeenpäin, että samassa kohtaa oli edellisenä yönä sattunut raiskausyritys. Reitti on aina muuten ollut rauhallinen, mutta tuolloin hiukan jännitti. Mies saatiin myöhemmin kiinni.

Ja kerran tänä talvena kaaduin pahasti, ja sain pahoja ruhjeita ympäri kehoa, varsinkin jalkoihin. Oli tosi liukas pääkallokeli, eikä auttanut, vaikka kengissäkin oli piikit ja vaikka talutin pyörää puolet matkasta. Olin sairauslomalla pari viikkoa.

Päivällä, kun pyöräilen kotiin, liikennettä on paljon enemmän, mutta ei ruuhkaksi asti. Kylpylä-hotelli on kuuma, ja on ihanaa päästä taas raittiiseen ilmaan. Samalla voi tuuletella ajatuksiaan. Matkalla saa ajatella rauhassa, mutta ei tarvitse, jos ei halua.

Olen neljän pojan äiti. Vanhimmista pojista toinen asuu matkan varrella, ja usein tulomatkalla pysähdyn käymään hänen luonaan. Joskus tulemme kotiin yhtä matkaa.

Olen pyöräillyt nyt ensimmäisen talven jatkuvasti enkä vain silloin tällöin, ja aika hyvin meni kokonaisuutta ajatellen. Se yksi pahempi kaatuminen ja muutama pieni.

Tiet ovat sulaneet, ja taas pääsen ajamaan lujaa. Talvella käytin nastarenkaita, mutta kesäkumit on nyt vaihdettu alle."

Tiina Nurmen työmatka

  • Matka: 5 km.
  • Aika: Kesällä 15–20 minuuttia, maksimissaan 30 minuuttia, talvella 30–45 minuuttia, jäisillä keleillä jopa tunnin.
  • Reitti: Kotoa Oulun Syynimaalta työpaikalle Nallikariin.
  • Kulkuväline: Maastopyörä.
  • Työpaikka: Palveluohjaajana SOL Palveluissa. Hän vastaa Sokos Hotel Edenin yleisten tilojen ja henkilökunnan tilojen puhtaudesta, perehdyttää uusia työntekijöitä siivoukseen.

Harri Haikarainen: Siirryn työmoodiin

"Puolen tunnin työmatkani on sopivan pituinen. Matka Hervannasta keskustaan taitaa olla 11 kilometriä, mutta se tuntuu linja-autossa 4 kilometriltä. Melkein kaikki muutkin työpaikkani vartijat tulevat linja-autolla töihin, koska julkinen kulkee Tampereella niin hyvin.

Parasta on, ettei tarvitse miettiä, mihin autonsa jättää keskustassa. Meillä ei ole työpaikalla omaa parkkipaikkaa ja parkista saa maksaa 10–12 euroa päivässä. Mieluummin ostan sitten kuukausikortin 49 eurolla.

Tämä on niitä isossa kaupungissa asumisen etuja. Työmatkayhteydet toimivat.

Bussimatka on se pieni oma hetki ennen kuin työt alkavat. Siinä irtautuu kotiasioista ja siirtyy työmoodiin. Jos joku työtehtävä on jäänyt edellisenä päivänä kesken, mietin matkalla, mitä teen ensimmäisenä. Olen tällä hetkellä työssä valvomossa.

Melkein jokaisella on nykyään bussissa älypuhelin tai tabletti, harva katselee maisemia tai juttelee. Itsekin luen päivän uutisotsikot matkalla. Välillä kaipaan enemmän puheensorinaa, mutta se aamubussi kello 6:n aikaan on aika hiljainen ja väki uneliasta. Työni loppu 16.30, ja kotimatkalla linja-auto on täynnä ja silloin puhetta kuulee enemmän. Rauhoitan matkat kulkemalla siviilivaatteissa, niin että en erotu joukosta. Jos joku puhuu tosi äänekkäästi tai käyttäytyy häiritsevästi, noteeraan sen kyllä. Se taitaa olla "ammattitauti".

Ai mikä on paras hetki työmatkallani? En ole ajatellut, että sellaista olisi. Mutta ehkä se, jos satun katsomaan ikkunasta ulos silloin, kun ajetaan Iidesjärven ohi. Siinä on järvimaisemaa keskellä kaupunkia – mieli ja ajatukset rauhoittuvat sitä katsellessa. Matka menee niin jouhevasti, etten keksi siitä mitään ikävääkään. Edes vesisade ei haittaa. Katson puhelimesta TKL:n ohjelmasta, että linja-auto 4 on tulossa, niin pysäkillä ei tarvitse odotella muutamaa minuuttia pidempää.

En nyt tiedä, voiko työmatkasta nauttia, muuta kuin että saa ne työajatukset jättää töihin. Olen aiemmin tehnyt etätyötä kotoa käsin edellisessä ammatissa. Sanoisin, että kun se työpiste on muualla kuin kotona, niin työ on paljon tehokkaampaa. Jos teet kotona töitä, niin kotiasiat pyörivät mukana."

Harri Haikaraisen työmatka

  • Matka: 11 km.
  • Aika: Noin 30 minuuttia.
  • Reitti: Etelä-Hervannasta Tampereen ydinkeskustaan.
  • Kulkuväline: Hervannan linja-auto nro 4.
  • Työpaikka: Vartijana ISS Securityn valvomossa.

Pasi Räikkönen: Rekisteröin tienvarren muuttujia

"Kuljen töihin Leville kotoa Ylimuoniosta, Ruotsin rajalta. Matkaa on 75 kilometriä, eli päivässä ajan sen 150 kilometriä. Olen kulkenut tätä väliä kymmenkunta vuotta.

Ajan yöllä kotiin tunnissa. Töihin mennessä varaan ajoon puolitoista tuntia, sillä tiellä voi olla viivästyttäviä muuttujia, kuten porotokka.

Ohitan ajon aikana 6–7 tunturia, ja säätila voi vaihtua 3 kertaan, sillä Länsikairassa kelit muuttuvat nopeasti. Levillä voi tuiskuta lunta. Ennen Särkitunturia lumisade lakkaa ja Olostunturin jälkeen on tähtikirkas taivas ja revontulet.

Näin keväällä alkaa olla valoisaa. Aamuvuoroon menet jo kuin normaali-ihmiset, mutta illalla ajat hämärässä tai pimeässä. Kesän yötön yö on minulle tuttu lapsuudesta asti – no big deal. Talvella on enimmäkseen pimeää, etkä kaamoksella näe maisemaa. Ja kovalla lumisateella näkyvyys voi olla sellainen, että sitä suunnistaa aurauskepiltä toiselle todella hiljaa.

Totta kai haluaisin lyhyemmän työmatkan, mutta ajatuksenani on, että haluan asua Lapissa. Olen valmis tekemään sen matkan työpaikan ja kodin välillä siksi, että saan asua olosuhteissa, joista pidän. Pidän tästä hiljaisuudesta. Olen lappilainen, kotoisin Rovaniemeltä.

Tämä ei ole mieletön matka sikäli, että joka puolella maailmaa ihmisillä on pitkät työmatka-ajat. Ulkomaalaiset hotellin asiakkaat ovat ihmetelleet kilometrejäni, ja sitten on tullut esille, että Lontoossa työmatkaan kuluu helposti tunti. Se on semmoinen juttu, että töitä pitää tehdä, ja Lapissa on otettava vastaan se työ, mikä tarjotaan. Teen paljon pätkätöitä.

Voitelen usein kotimatkalle sämpylän mukaan. Eväät on yleensä syöty ennen Pöntsön mutkaa. On kauhean mukavaa syödä yöpala ja ottaa hörppy vettä päälle pullosta. Harvoin pysähdyn.

Matka on nimenomaan ajattelun aikaa, ja siinä on aikaa ajatella hullujakin. Välillä tulee niin hassuja juttuja, että sitten hoksaan, että vau, jokos olen tässä kohdassa menossa. Totta kai mietin kotiasioita ja työasioita –mihinkäs minä ajatukset muualle laitan.

Tunnen tuon tienvarren aika hyvin, ja jos siellä on muuttuja, rekisteröin sen heti. Haluatko kuulla, miten pieni jänis rusahtaa renkaan alle? Semmoista tapahtuu. Ajossa pelkään liikennekolareita nimenomaan eläimien kanssa, täällä on hirviä, poroja ja peuroja. Kerran porotokka oli lyönyt maihin keskelle tietä ja puikkelehdin eläinten ohi, kun ne jatkoivat nukkumistaan. Se on vaarallista.

En koskaan puhu puhelimessa ajaessani, enkä ole hankkinut hands free -laitetta. Jos jotain ajankulua hakee, niin kun olen suuri kirjallisuuden ystävä, niin kuuntelen usein äänikirjoja. Nautin siitä, että joku lukee minulle kirjaa. Minulta on kysytty, haittaako jännittävä tarina ajamista, mutta ei haittaa, sillä silmäni ovat niin harjaantuneet tiehen ja poikkeamien rekisteröintiin.

Ajaessa on hyvä hetki myös harjoitella vuorosanoja, kun kukaan ei ole kuuntelemassa. Kuulun Jierris-ryhmään, joka kokoaa meiänperän taiteilijoita yhteen. En niinkään harjoittele tulkintaa teatteriesityksiini, vaan enemmänkin varmistan sanojen muistamista.

Iltavuoro voi loppua vaikka kello 21, 22 ja siitä eteenpäin. Oma high light -hetkeni kotimatkalla on, kun laskettelen Oloksen mäkeä alas. Tiedän, että kohtapuoliin näen Muonion katuvalot. Väsyneenä se tuntuu parhaimmalta, kotiin on Muoniosta enää 20 kilometrin matka.

Tämä on minun työmatkani ja muilla on omansa. Tässä on huonona puolena se, että minulla täytyy olla yksi auto ja vaimolla toinen. Ja bensan hinnan nousu tuntuu. Verotuksessa ei tulla tarpeeksi vastaan meidän pitkämatkalaisten työmatkakuluissa. Meidän on pakko käyttää omaa autoa, kun julkista liikennettä ei ole."

Pasi Räikkösen työmatka

  • Matka: 75 km.
  • Aika: Noin 1 tunti.
  • Reitti: Kotoa Ruotsin rajalta Ylimuoniosta ja ajan tietä 21 ja kautta, Muonion kirkolta kääntyy tielle 79 ja ajaa Leville.
  • Kulkuväline: Oma auto.
  • Työpaikka: Tarjoilijana kylpylä-hotelli Levitunturissa.

 

 

Teksti: Marja Ikkala

 

Uusimmat

Suosituimmat