Artikkeli - 08.11.2015 klo 14.07

Grillisuomen sankarit

Jimmy Slussnäs, Diana Nylund, Robin Westersund, Hanna Eriksson, Linda Nars ja Olivia Sandén. Kuva: Johannes Tervo

Jimmy Slussnäs, Diana Nylund, Robin Westersund, Hanna Eriksson, Linda Nars ja Olivia Sandén. Kuva: Johannes Tervo

He ovat eri-ikäisiä miehiä ja naisia erilaisissa elämäntilanteissa. Joskus he aistivat vaivaantuneen hiljaisuuden, kun he kertovat, missä ovat töissä – vieläkin. Pietarsaarelaisen Korv-Göransin kebab-kioskissa vain yksinkertaisesti viihdytään. Perheen kesken.

Tukholma 7. toukokuuta 1995. Suomi pelaa Ruotsia vastaan jääkiekon MM-kullasta Globenin hallissa. Ottelun toinen erä on menossa, kun kiekko kiepsahtaa maalin kulmalta sisään.

– Suomi johtaa 3-0! Loistava hyökkäys ja Ruotsin puolustus pelataan kebab-kioskille – ja siinä se on tämä tilanne, ottelun selostaja Antero Mertaranta karjuu.

MM-huuman valtaamassa Suomessa pietarsaarelainen Diana Deka Nylund on ollut jo 16 vuotta kebabistaan tunnetussa Korv-Göranissa töissä. Nyt 57-vuotias Nylund on paistatellut grillin lämmössä 36 vuotta. Monen työtoverinkin grilliura on kestänyt vuosikausia. Millä harhautuksella heidät kaikki sinne pelattiin, kebab-kioskille?

Kaikkea ei pidä ajatella...

Muhkeat 17-kiloiset kebabvartaat kiertävät verkkaisesti grillin oranssin valon ympäri. Pietarsaaren keskustan Korv-Göransilla on meneillään tavallinen lokakuun lauantai-iltapäivä. Päivävuoroa paiskivien Nylundin, Hanna Erikssonin, 33, ja Olivia Sandénin, 19, napakat askeleet ovat huomattavasti reippaampia. Kioskin teräspinnat kiiltävät uutuuttaan, eikä rasvankäry tai lämpö tunnu sietämättömiltä.

Etenkin tähän aikaan vuodesta, kun turistit ovat jättäneet kaupungin odottamaan talvihorrostaan, suurin osa asiakkaista on tuttuja. Välillä luukun toiselle puolelle ilmaantuu kasvoja, jotka Nylund on nähnyt viimeksi 10 tai 15 vuotta sitten.

– Useimmiten kommentti on, että ai, olet täällä vielä.

Nykyään varsin nuorekkaan näköiseltä grillimyyjältä tivataan jo eläkkeelle jäämisaikeita. Pitääkö säännöllinen rasvankäry ihon noin hehkeänä?

– Hyvin mahdollista, en tiedä, hän kikattaa.

Nylund ei ole koskaan katunut sitä, että jäi Korv-Göransille.

– Maailmahan ei pysähdy, vaikka itse on samassa paikassa töissä.

Hänen mielestään kaikkien ei tarvitse olla uraihmisiä. Hänelle tärkeintä on ollut se, että töihin meneminen tuntuu kivalta ja että työ antaa enemmän kuin mitä se vie. Siitä hän kiittää työkavereita ja asiakkaita. Ja kun hän 20-vuotiaana sai ensimmäisen lapsensa ja toisen muutama vuosi myöhemmin, tärkeysjärjestys elämässä oli selvä.

Yhtä asiaa Nylund ei sentään halua ajatella: nimittäin sitä, montako annosta on tullut tehtyä vuosien varrella.

– Joitain asioita on parempi olla miettimättä. Siitä voi mennä pää hajalle!

Niin se aika menee

Korv-Görans koki historiansa suurimman muutoksen, kun se keväällä muutti uusin tiloihin kävelykadun toiselle puolelle. Vanha ja huonokuntoinen rakennus purettiin. Uuden grillin luukulta voi tähystää suoraan rakennustyömaalle, johon on nousemassa uusi kauppakeskus.

Kioskin luukulla yksi vakioasiakkaista, Ritva, rupattelee ruotsiksi Nylundin kanssa. Ritva ja hänen poikansa ovat matkalla kotiin pojan synttärijuhlista.

– Paljonko hän täytti? Kuusi? Nylund kysyy.

– Kahdeksan, Ritva vastaa.

– Hänhän oli pieni ihan vähän aikaa sitten. Niin se aika menee.

Nylund hakee vielä kylmäkaapista limun ja sujauttaa sen ruokien seuraksi ruskeaan paperikassiin.

Ritvan äidinkieli on suomi, mutta hän puhuu aina ruotsia Erikssonin ja Nylundin kanssa.

– Suurin osa asiakkaista osaa sekä suomea että ruotsia. Ritva vaihtaa ruotsiksi, koska hän tietää, että puhumme mieluummin sitä, Eriksson selittää.

Niin tekee moni vakiasiakas. Työntekijät kutsuvat työssä tarvittavaa suomea ”grillfinskoniksi”, grillisuomeksi. Suomen kieli aiheuttaa aloitteleville työntekijöille hikoilua joskus herkemmin kuin hehkuva grilli.

Kellarin kebabvelho

– Tämä on vain välipala, J.-G. Nybacka sanoo ja katsoo huvittuneena lautastaan: siinä on 920 grammaa kebabia ja ranskiksia.

– Illalla mennään äidin luo syömään.

Nybacka asuu perheineen Espoossa perheineen, ja on käymässä lapsuus- ja nuoruusmaisemissaan. Kun kotikonnuilla vieraillaan, Korv-Görans on varma kohde. Nybacka tietenkin tunnistaa Nylundin teinivuosistaan, jolloin hän kävi Korv-Göransilla miltei joka viikonloppu. Vaikka myyjä on onneksi sama, Nybacka havaitsee hälyttäviä muutoksia. Ensinnäkin tuntuu oudolta syödä sisällä. Kun kebabit ennen haukottiin ulkona satoi tai paistoi, nykyään Korv-Göransilla ja parilla muulla ravintolalla on yhteinen sisätila syömiseen, food court. Nybackan muistoissa kebablastutkin olivat paksumpia ja maku erilainen.

– Asiakkaiden mieltymykset ovat kuin sää, tuotantovastaava Jimmy Slussnäs vastaa tottuneesti kritiikkiin.

Kebablihan resepti on sama alkuperäinen. Slussnäsin mukaan kebablastujen paksuus on makuasia, mutta makuvaihtelut johtuvat paikallisesta teurastamosta tulevasta lihasta: sattuuko se olemaan peräisin nuoremmasta vai vanhemmasta naudasta. Slussnäs esittelee valkoiseksi kaakeloidun valtakuntansa, joka avautuu grillin kellarissa. Siellä hän loihtii vartaita ja kastikkeita, peräti 50 tonnia kebab-lihaa vuodessa.

Grilli on jo yli 40 vuoden ajan pitänyt pietarsaarelaiset kylläisinä vuoden jokaisena päivänä, paitsi joulupäivisin. Se oli myös Suomen ensimmäisiä grillejä, joka alkoi myydä kebabia. Kioskin perustaja Göran Lillkåll haki vaikutteita Ruotsista ja alkoi tehdä kokeiluja. Alussa piti jakaa maistiaisia paikaillisille, jotta he tutustuisivat uutuusruokaan.

– Lillkållin koiralle taidettiin antaa ylijäänyt kebabliha. Lopuksi se ei halunnut sitä nähdäkään, Nylund nauraa.

Kriisi hallinnassa

– Miten menee grillipannun kanssa? Eriksson huikkaa Sandénille.

– Ihan hyvin, Sandén vastaa ja kääntää paloja pannulla.

– Uu-koo, Eriksson kuittaa.

Hyväntuulisen naisen suhde Korv-Göransiin on mutkaton. Ura alkoi kesätyösuhteena 17-vuotiaana, ja vaikka Eriksson myöhemmin kävi Ruotsissa opiskelemassa kansainvälistä konfliktin- ja kriisinhallintaa, hän palasi grilliin. Sen Eriksson tietää, että politiikasta ei kannata puhua asiakkaiden kanssa.

 Siitä he voivat närkästyä, hän nauraa.

Suunnittelmissa on ehkä maisterintutkinnon tekeminen, mutta ensin ainakin vielä pari vuotta elämästä kuuluu Korv-Göransille. Nuorempana ajatus jäämisestä ei tuntunut houkuttelevalta. Mutta enää ei tunnu samalta.

– Lapsena haaveilin poliisin tai kirurgin työstä, mutta vuosien varrella päästin irti unelmasta. Viihdyn niin hyvin, että viiden vuoden kuluttua saatan mainiosti olla täällä edelleen.

Ympäristö ei aina ymmärrä grillimyyjän uravalintaa. Kun tutut kyselevät Erikssonilta, mitä hän nykyään tekee, vastaus saa joskus aikaan vaivautuneen hiljaisuuden.

– Aiemmin se tuntui pahalta, mutta riippuu myös omasta asenteesta, miten sen ottaa. Enää en kärsi siitä.

Yön hiljaiset

Kello lähestyy viittä, jolloin päivävuorolaiset lähtevät, ja yövuorolaiset tarttuvat paistinlastoihin. Tänä iltana niitä heiluttelevat Linda Nars, 25, Alexandra Ciocirlan, 24, Sarah Roslund, 19 ja Robin Westersund. Keskiyöllä paikalle lennähtää myös Sandra Nyman, 23.

Vuoro alkaa vaiteliaalla keskittyneisyydellä. Nars testaa ensimmäistä kertaa uuden kahvinkeittimen. Westersund täyttää salaattitiskin jalopenoilla ja salaatilla. Roslund ja Ciocirlan kasaavat tilattuja annoksia.

Hampurilaispihvit kihisevät paistinlevyllä. Westersund poistaa pinnalta rasvan metallisella lastalla: kaksi vetoaa ylhäältä alas, yksi veto sivuun. Musta mönjä valuu ränniin.

– Alexandra, otit mun kebabin, senkin pikkupaskiainen, Nars vitsailee.

– Niin voi käydä, Ciocirlan kuittaa ja jatkaa kebabannoksensa tekemistä.

Roslund heittää paistinlevylle muutaman pekonisiivun, jotka alkavat vihaisesti sihahtaen käpristyä.

Grillimyyjä hyräilee itsekseen. Joululaulua, kuten hänellä on tapana.

Kaikki työskentelevät hiljaa ja sujahtelevat toistensa ohi sujuvasti. Roslund ja Westersund seisovat lyhyen hetken vierekkäin friteerauskeitinten kohdalla. He vaihtavat nopeasti muutaman sanan, mutta sitä tuskin huomaa. Lopuksi nyökkäys ja nopea hymy puolin ja toisin. Myöhemmin puheenaihekin selviää: Westersund on tavannut tytön.

Elossa Korv-Göransilla

Yli 30 vuotta Korv-Göransilla. Westersund siemailee kahvia mietteliäänä ja nojaa kyynärpäillä työtasoon. Hän vilkuilee jatkuvasti videonäyttöä, josta näkee jonon luukun takana.

– Kyllä se kuulostaa pitkältä ajalta.

– Etenen päivä kerrallaan. Mutta jos viihtyy niin viihtyy, hän päättää pohdintansa ja minitaukonsa.

Keittiön pöydällä tyhjien pillimehujen määrä kasvaa illan edetessä. Työntekijät seisovat usein tauotta koko vuoron. Jonkinlainen jakkara häämöttää pahvilaatikkojen ja muun roinan takana. Siihen ei ole taidettu vähän aikaan koskea.

– Aina täällä on jotain tekemistä, niin minulle on opetettu, Nars sanoo ja tyhjentää roskiksen.

Vähän ennen puolta yötä Westersund juoksee takahuoneen kautta rappusia ylös nopealle happihyppelylle grillin takapihalle. Raitis ilma on kova sana hektisen kuumassa keittiössä. Taukoja otetaan, kun ehditään. Westersund vaihtaa pari sanaa tuttujen kanssa porttikongissa. Kuuluu naisääniä. Nuori mies palaa iloisena keittiöön.

Ennen yhtä grillin ulkopuolella nainen horjahtelee lievästi. Hän tapailee tukea roskiksesta ja tiirailee kännykkää. Mies hoitaa tilaamisen.

– Olimme kotibileissä, jossa pelattiin beer pongia, kunnes jalat menivät alta. Kirjaimellisesti, hän toteaa.

– Let it be, let it be, whisper words of wisdom, let it be, pari nuorisolaumaan kuuluvaa tyttöä laulaa biisiä, joka jäi Beatlesin viimeiseksi ennen bändin hajoamista.

Tytöt kavereineen istahtavat lähellä olevan kahvilan ulkopuolelle. Porukka puhuu kovaan ääneen ja nauraa paljon. Vähän kauempana kaksi poliisiautoa seisoo takaovet auki, mutta muuten kävelykadun tunnelma on uinuva. Kikkarapäisen nuorukaisen mukaan joukkio on illan aikana kiertänyt pubeja ja päätynyt sitten kaupungin ainoaan yökerhoon – jonka menoon petyttiin pahemman kerran.

– Juhliminen on se, mikä pitää meidät alive, joku tytöistä huudahtaa.

Korv-Görans kuuluu juhlimiseen. Tyttöä harmittaa vain se, että ainoa "vegevaihtoehto" on katkarapu-wrap riisillä.

Rakkautta grillikioskilla

Nyt on niin paljon nälkäisiä, että toinenkin myyntitiski avataan. Kello lähestyy kolmea ja asiakkaat pursuilevat luukusta sisään.

– Sehän on täysin ymmärettävää, Westersund toteaa viilipytyn rauhallisuudella.

– Joskus toivoisi, että ne näkisivät itse, miten käyttäytyvät kännissä, Nars lisää.

Yövuorolaiset ovat selvästi pohtineet, millaisia he itse ovat asiakkaina pikkuhuppelissa.

– Robin kehuu meitä aina ylitsevuotavasti!

Muuan asiakas aikoo jäädä luukun eteen aterioimaan, ja Nars pyytää häntä ystävällisesti siirtymään. Nahkatakkiin sonnustautunut keski-ikäinen mies iskee silmänsä jonossa seisovaan naiseen, jonka ruskeassa tukassa aaltoilee kiharoita.

– 10 vuotta sitten olisin kyllä napannut sinut, mies ilmoittaa ja nojautuu naiseen.

Ruskeatukka hymyilee kiltisti ja katsoo pois. Westersund ottaa tilauksen.

– Haluatko sipulia? hän kysyy näennäisen leppoisasti.

– Mitäh? No ei... Kikatusta. Silmät sädehtivät Westersundille. Tässä siis on se tyttö.

Toinen herrasmies jonossa pinnistelee kaikki voimansa seuratakseen, mitä kioskin sisällä tapahtuu. Kehnohkolla menestyksellä poukkoileva katse yrittää nauliutua annosta kokoavaan Narsiin, kunnes mies luovuttaa ja sulkee silmänsä. Ja käy sitten uuteen taistoon.

Aamuyön kello käy puolta viittä ja illan viimeinen asiakas on luukulla. Vaaleahiuksinen nuorukainen tilaa Westersundilta juustohampparin aurajuustolla.

– Tulisiko jotain muuta vielä, Westersund kysyy, kun purilainen on valmis.

Menee muutama sekunti.

– Ei muuta.

Mutta sitten mies luo yllättyneen katseen hampurilaiseensa.

– Minähän tilasin hot dogin...

– Ei, kyllä sinä tilasit juustohampurilaisen, Westersund vastaa ystävällisesti.

Häkeltynyt asiakas tyytyy vastaukseen, mutta jää luukulle norkoilemaan. Westersund vetää hitaasti luukut kiinni miehen nenän edessä.

Tarina vailla loppua

Kun yhteys ulkomaailmaan on sulkeutunut, tunnelma kioskin sisällä muuttuu väsyneen helpottuneeksi. Friteerausaltailta kuuluu Roslundin ja Nymanin intensiivinen keskustelu siitä, montako sipulirengasta he aikovat syödä.

Edessä on pieni ruokatauko grillin takapihalla ennen viimestä rutistusta – loppusiivousta. Westersund joutuu yllättäen ristikuulusteluun.

– Mikä on lempiautomerkkisi? Nyman tykittää.

– Ei mulla ole sellaista, Westersund vastaa mietittyään muutaman sekunnin.

– No, mikä on sinun lempivaatemerkki?

Roslund laittaa kätensä Westersundin kasvojen eteen.

– Odota, odota, tämän minä tiedän, Roslund sanoo ja sulkee silmänsä.

– Ei mulla ole sitäkään, Westersund sanoo hölmistyneenä.

– Okei, no montako lasta haluat?

– Kolme. Westersund pamauttaa vastauksensa hetkeäkään epäröimättä.

– Haluaisin niiden nimiksi ainakin Colin ja Saga.

– Niin, ei kannata antaa naisen päättää kaikesta, Nars sanoo.

Niinpä niin. Jääkiekon MM-kisoja tulee aina uudestaan, Lähi-idässä riittää kriisejä, lapsia syntyy, ja jotkut viihtyvät grillimyyjinä koko työuransa. Korv-Göransin ulkopuolella yö pitää vielä kiinni pimeydestään, vaikka syksyn lempeä ilma on melkein antamassa tilaa kirpakalle aamulle. Maailma ei pysähdy.

 

 

Teksti: Jonna Söderqvist

 

Uusimmat

Suosituimmat