Uutinen - 18.06.2020 klo 13.10
Työelämä

Buffetpöytiä avataan, anniskelua klo 01:een – lomautuksia on päättynyt, päättymässä, mutta jatkuvat osalla kesän yli

Ravintoloiden koronaan liittyvät rajoitukset lievenevät maanantaina.  Kuva: Istock

Ravintoloiden koronaan liittyvät rajoitukset lievenevät maanantaina. Kuva: Istock

Hotelli- ja ravintola-alalla otetaan myönteisesti vastaan maan hallituksen päätökset alan rajoituksien lieventämisestä. Pääluottamusmiehet Päivi Vehmas ja Lilli Kilpinen sekä henkilöstöjohtaja Anne Kokkonen kommentoivat vaikutuksia lomautuksiin.

Maan hallitus päätti keskiviikkona ravintoloiden, kahviloiden ja pubien koronaan liittyvien rajoitusten lieventämisestä. Alkoholia saa myydä klo 01 saakka, kun nykyisin anniskelu on pitänyt lopettaa klo 22.  Paikat saavat olla jatkossa auki klo 02:een saakka, kun nykyisin rajoituksin klo 23:een.

”Se, että pubit saa pitää auki pitempään, on meillä hyvä asia”, sanoo Lilli Kilpinen, Restelin Länsi- ja Lounais-Suomen pääluottamusmies. Hän kertoo, että Restelissä työntekijöitä on jo pikkuhiljaa palannut lomautuksilta töihin.

”Meillä lomautukset pääosin päättyvät nyt. Tapahtumaravintoloissa jäädään vielä odottamaan isojen tapahtumien rajoitusten lopettamista. Samoin esimerkiksi Helsingin yökerho Kaarle XII pysyy kiinni”, Kilpinen sanoo.

Tapahtumaravintoloilla hän viittaa muun muassa isojen konserttien ja jäähallien ravintoloihin,  joiden pyörittäminen kuuluu Restelin ydintoimintoihin. Hallitus linjasi, että yli 500 henkilön tilaisuudet sallitaan sisätiloissa elokuun alusta tietyin edellytyksin.

Lilli Kilpinen sanoo, että pääosin lomautukset ovat Restelissä päättymässä, mutta ei kaikilta. Kuva: Ari Korkala

”Meillä kaikki lomautukset ovat jo päättyneet”, sanoo puolestaan Päivi Vehmas, joka on Keski-Suomessa toimivan Osuuskauppa Keskimaan pääluottamusmies.

Niin Kilpinen kuin Vehmas ovat erityisen tyytyväisiä buffetpöytien sallimisesta.

”Se merkitsee, että etenkin ABC:n liikennemyymälöissä palvelut paranevat”, Vehmas sanoo.  

Päivi Vehmas sanoo, että Osuuskauppa Keskimaalla lomautukset ovat jo päättyneet. Kuva: Mikko Vähäniitty

”Buffapöytien avaaminen on tosi tärkeää Raxeille, ja tuo lisää myyntiä Helmi-Simpukoihin”,  myös Kilpinen toteaa.

Hallitus ei salli baaritiskillä seisten notkumista vaan jokaisella asiakkaalla on edelleen oltava ravintolassa oma istumapaikka. Kilpinen pitää asiakasmäärän rajoittamisen lieventämistä hyvänä asiana alan kannalta.

”Ravintolan sisätilaan sallitaan jatkossa enintään 75 prosenttia normaalista asiakasmäärästä, kun nyt on sallittu 50 prosenttia ”, Kilpinen sanoo.

Lomautukset myös jatkuvat

Myös 220 ravintolan NoHo Partnersin henkilöstöjohtaja Anne Kokkonen pitää rajoitusten lieventämistä myönteisenä asiana. Se näkyy hänen mukaansa heti noin 200 lomautetun töihin kutsuna, mukaan lukien järjestyksenvalvojat.  

”Ja niille, jotka on lomautettu osa-aikaisesti, pystymme tarjoamaan lisää tunteja heti”, Kokkonen sanoo.

”Suuremmassa mitassa kutsumme lomautetut töihin kuitenkin vasta syksyn aikana, kun tilausravintoloiden liiketoiminta starttaa jälleen.”

Hallituksen päättämät rajoitusten lievennykset tulevat voimaan maanantaina 22.6.   Rajoitukset päättyvät 13. heinäkuuta, mutta senkin jälkeen on asiakkailla oltava istumapaikka.

 

 

Teksti: Marja Ikkala

 

Uusimmat

Suosituimmat