Ammattiosastot

Tiedätkö, että kuulut ammattiosastoon, jonka kautta voit vaikuttaa liiton toimintaan? Ammattiosasto ja PAM-liitto järjestää monenlaista koulutusta ja tapahtumia. Oman osastosi numeron löydät jäsenkortista tai kirjautumalla Jäsenpalveluun > Omat tiedot.

Tutustu ammattiosastojen tapahtumiin tapahtumakalenterista. Lisäksi ammattiosastot ilmoittelevat omista tapahtumistaan PAM.fi-jäsenlehdessä. 

Ammattiosaston kautta voi

  • tehdä aloitteita esimerkiksi alan työehtosopimusten parantamiseksi
  • osallistua koulutukseen, työpaikkatoimintaan ja vapaa-ajan tapahtumiin
  • tehdä ehdotuksia ja olla päättämässä, mitä toimintaa osasto järjestää

Periaate jäsenten kirjauksessa ammattiosastoon liittymisen yhteydessä

Jäsenen tahto on aina ensimmäinen ammattiosaston valintaperuste. Mikäli ammattiosasto on merkitty liittymislomakkeeseen, jäsen kirjataan siihen osastoon.

Mikäli liittymislomakkeeseen ei ole merkitty osastoa, valitaan se jäsenen ammattialan, sopimusalan, työehtosopimuksen, työnantajan, asuin- tai työpaikkakunnan mukaan.

Jos alueella on kaksi saman alan ammattiosastoa valitaan se johon luottamusmies kuuluu, mikäli luottamusmies kuuluu samalla paikkakunnalla olevaan ammattiosastoon. Valintaperuste voi olla myös se, mihin ammattiosastoon suurin osa työntekijöistä kuuluu.

Ammattiosastomuutokset jäsenyyden aikana

Liiton jäsenrekisteri voi siirtää jäsenen toiseen ammattiosastoon osoitepäivityksen perusteella. Jäsenelle lähetetään kirjeitse ilmoitus muutoksesta ja pyydetään ilmoittamaan, mikäli hän ei halua vaihtaa ammattiosastoa.

  Kansio

Ammattiosastojen tietosuojaselosteet

Otsikko   Kuvaus   Tiedoston koko  
658 Turvallisuusalan Pohjois-Suomen ammattiosasto ry (658) Pohjois-Suomi 507,53 KB
Erikoisasentajat-Mekaanikot ry (602) Helsinki-Uusimaa 1473,03 KB
Kaakkois-Suomen Vartijat ry (653) Häme-Kaakkois-Suomi 120,24 KB
Kasinopelinhoitajat ry (638) Valtakunnallinen 496,24 KB
PAM - Avdelningen i Jakobstadsnejden rf, PAM - Pietarsaaren seudun osasto ry (147) Keski-Suomi-Pohjanmaa 125,61 KB
PAM - Etelä-Pohjanmaan osasto ry (031) Keski-Suomi-Pohjanmaa 299,50 KB
PAM - Forssan Seutu ry (024) Häme-Kaakkois-Suomi 27,69 KB
PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry (001) Helsinki-Uusimaa 116,80 KB
PAM - Kauneudenhoitoalan osasto ry (094) Helsinki-Uusimaa 123,89 KB
PAM - Kemijärven osasto ry (101) Pohjois-Suomi 120,00 KB
PAM - Kotkan seudun osasto ry (038) Häme-Kaakkois-Suomi 144,60 KB
PAM - Lahden erikoisalat ry (606) Häme-Kaakkois-Suomi 123,76 KB
PAM - Lahden seudun osasto ry (062) Häme-Kaakkois-Suomi 122,72 KB
PAM - Liikealan Turun seudun osasto ry (069) Lounais-Suomi 186,38 KB
PAM - Loimaan seudun osasto ry (052) Lounais-Suomi 1308,45 KB
PAM - Meri-Lapin osasto ry (050) Pohjois-Suomi 95,15 KB
PAM - Närpesnejdens handelsanställda rf (280) Keski- Suomi- Pohjanmaa 147,37 KB
PAM - Oulun kiinteistötyöntekijät ry (506) Pohjois-Suomi 296,70 KB
PAM - Palvelualojen Salon osasto ry (735) Lounais-Suomi 491,42 KB
PAM - Pieksämäen seudun osasto ry (700) Itä-Suomi 436,96 KB
PAM - Porin ympäristön kiinteistötyöntekijät ry (505) Lounais-Suomi 196,77 KB
PAM - Pääkaupunkiseudun Siivous- ja Toimitilapalvelut ry (555) Helsinki-Uusimaa 498,09 KB
PAM - Pääkaupunkiseudun esimiesten ammattiosasto ry (821) Helsinki-Uusimaa 122,18 KB
PAM - Salon Liiketyöntekijät ry (092) Lounais-Suomi 602,27 KB
PAM - Servicefacket på Åland rf (193) Lounais-Suomi 152,25 KB
PAM - Someron Liiketyöntekijät ry (120) Lounais-Suomi 144,58 KB
PAM - Stockmannin osasto ry, PAM - Stockmanns avdelning (013) Helsinki-Uusimaa 180,11 KB
PAM - Tampereen kiinteistötyöntekijät ry (503) Pirkanmaa 116,06 KB
PAM - hotelli- ja ravintola-alan Jyväskylän osasto ry (712) Keski-Suomi-Pohjanmaa 121,86 KB
PAM - hotelli- ja ravintola-alan Mikkelin osasto ry (727) Itä-Suomi 123,84 KB
PAM - hotelli- ja ravintola-alan Oulun osasto ry (710) Pohjois-Suomi 121,72 KB
PAM - hotelli- ja ravintola-alan Porin osasto ry (707) Lounais-Suomi 193,05 KB
PAM - hotelli- ja ravintola-alan Rovaniemen osasto ry (750) Pohjois-Suomi 112,77 KB
PAM - hotelli- ja ravintola-alan Tampereen osasto ry (705) Pirkanmaa 150,66 KB
PAM - hotelli- ja ravintola-alan Turun osasto ry (702) Lounais-Suomi 144,90 KB
PAM - keskolaisten ammattiosasto ry (007) Helsinki-Uusimaa 122,89 KB
PAM - liike- ja kiinteistöalan Kuusamon osasto ry (133) Pohjois-Suomi 120,00 KB
PAM - liikealan Kajaanin seudun osasto ry (004) Pohjois-Suomi 122,05 KB
PAM - liikealan Kuopion seudun osasto ry (025) Itä-Suomi 181,29 KB
PAM - liikealan Mikkelin seudun osasto ry (008) Itä-Suomi 121,81 KB
PAM - liikealan Oulun osasto ry (135) Pohjois-Suomi 296,22 KB
PAM - liikealan Pohjois-Karjalan osasto ry (022) Itä-Suomi 124,92 KB
PAM - liikealan Rauman seudun osasto ry (201) Lounais-Suomi 1649,65 KB
PAM - liikealan Savonlinnan osasto ry (017) Itä-Suomi 122,05 KB
PAM - liikealan Tornion osasto ry (169) Pohjois-Suomi 120,46 KB
PAM - liikealan Vaasan seudun osasto - PAM - Vasanejdens (005) Keski-Suomi-Pohjanmaa 126,22 KB
PAM - palvelualan Pirkanmaan ammattiosasto Pamina (003) Pirkanmaa 114,15 KB
PAM - palvelualojen Kankaanpään osasto ry (132) Lounais-Suomi 177,80 KB
PAM - Ääne - Saari alueen osasto ry (072) Keski-Suomi-Pohjanmaa 120,87 KB
PAM Hotelli- ja ravintola-alan pääkaupunkiseudun osasto ry (716) Helsinki-Uusimaa 344,59 KB
PAM- Sodankylän osasto ry (440) Pohjois-Suomi 121,48 KB
PAM- Tampereen varastotyöntekijät ry (030) Pirkanmaa 171,36 KB
PAM-liikealan Hämeenlinnan seudun ammattiosasto ry (056) Häme-Kaakkois-Suomi 122,17 KB
Palvelualojen atk-toimihenkilöt ry (372) Helsinki-Uusimaa 164,25 KB
Turvallisuusalan Tampereen ammattiosasto ry (660) Pirkanmaa 123,46 KB
Turvallisuusalan Uudenmaan Ammattiosasto ry (652) Helsinki-Uusimaa 573,24 KB

Ammattiosastot

  Nimi
  • A-Ö
  • Ö-A
  Nro
  • 0-9
  • 9-0
  www-osoite
  • A-Ö
  • Ö-A
  Vaalipiiri
  • A-Ö
  • Ö-A
Nimi   Nro   www-osoite   Vaalipiiri  
PAM - Pääkaupunkiseudun Siivous- ja Toimitilapalvelut ry 555 http://pampaakaupunkiseudunsiivoojat.pamosasto.fi
PAM - Raahen seudun osasto ry 093 http://www.pamraahenosasto.net
PAM - Rauman kiinteistötyöntekijät ry 514 https://www.pam.fi
PAM - Riihimäen seutu ry 138 http://www.pam138.pamosasto.fi
PAM - Rovaniemen kiinteistötyöntekijät ry 527 https://www.pam.fi
PAM - Sallan osasto ry 785 https://www.pam.fi
PAM - Salon Seudun Osasto ry 092 http://salonliiketyontekijat.pamosasto.fi/
PAM - Sastamalan seudun ammattiosasto ry 767 https://www.pam.fi
PAM - Servicefacket på Åland rf 193 http://www.facket.ax
PAM - Siivous- ja Kiinteistöpalvelujen osasto ry 663 http://www.pamskipa.fi/
PAM - Sodankylän osasto ry 440 https://www.pam.fi
PAM - Someron Liiketyöntekijät ry 120 https://www.pam.fi
PAM - Stockmannin osasto ry, PAM - Stockmanns avdelning rf 013 http://stockmann.pamosasto.fi
PAM - Taivalkosken osasto ry 819 https://www.pam.fi
PAM - Tammisaaren seudun palveluammattilaiset - PAM - Ekenäsnejdens serviceanställda ry 758 https://www.pam.fi
PAM - Tampereen kiinteistötyöntekijät ry 503 https://503.pamosasto.fi/
PAM - Tampereen majoitus- ja ravitsemisalan osasto TAMARA ry 839 https://pam-839-tamara-ry.webnode.fi/
PAM - Tampereen varastotyöntekijät ry 030 http://www.tampereenvarastotyontekijat.pamosasto.fi
PAM-Tampere. Erityisalojen osasto ry 608 https://www.pam.fi
PAM - Uudenmaan Marava-ammattilaiset ry 701 http://pam701.pamosasto.fi
PAM - Vaasan seudun palvelutyöntekijät ry, PAM - Vasanejdens serviceanställda rf 711 https://www.pam.fi
PAM - Vakka-Suomen osasto ry 740 https://www.pam.fi
PAM Valkeakoski ry 086 http://www.pamvalkeakoskiry.fi
PAM - Varkauden seudun osasto ry 033 http://varkaudenseudun.pamosasto.fi
PAM - Ylivieskan seudun osasto ry 367 http://pamylivieska367.pamosasto.fi
PAM - Ylläksen osasto ry 846 https://www.pam.fi
PAM - Ylä-Kainuun osasto ry 270 https://www.pam.fi
PAM - Ylä-Karjalan pamilaiset ry 796 http://yla-karjalan796.pamosasto.fi
PAM - Ylä-Savon osasto ry 039 http://yla-savo.pamosasto.fi
PAM - Ääne - Saari alueen osasto ry 072 https://aanesaari.pamosasto.fi/
Suomen Kansallisteatterin tekniikan osasto ry 642 https://www.pam.fi
Turvallisuusalan arvokäsittelijät ry 666 https://www.pam.fi 19 Valtakunnallinen
Turvallisuusalan Tampereen ammattiosasto ry 660 http://www.tta660.fi/ 19 Valtakunnallinen
Turvallisuusalan Uudenmaan Ammattiosasto ry 652 http://www.turvallisuusala.fi 19 Valtakunnallinen
Vasemmiston järjestötyöntekijät ry 623 https://www.pam.fi 19 Valtakunnallinen